Johtajien syytteet nurin Fukushima-oikeudenkäynnissä – mielenosoittajat tyrmistyneitä: "En voi hyväksyä tätä"

Japanissa oikeus on vapauttanut kolme sähköyhtiö Tepcon entistä johtajaa syytteistä Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta koskevassa oikeudenkäynnissä.

Johtajat olivat vastuussa ydinvoimalasta vuoden 2011 katastrofin aikaan, ja heitä syytettiin kuolemiin ja loukkaantumisiin johtaneista laiminlyönneistä. Syyttäjät vaativat kolmikolle viiden vuoden vankeusrangaistusta.

Maanjäristyksen aiheuttamat tsunamiaallot löivät maaliskuussa 2011 Fukushiman ydinvoimalan reaktoreihin ja aiheuttivat vakavimman ydinonnettomuuden sitten Tshernobylin ydinkatastrofin vuonna 1986. Tsunamin aiheuttama maanjäristys oli 9.0 magnitudin voimainen.

Tepcon entisten johtajien oikeuskäsittely on ainoa onnettomuudesta alkunsa saanut rikosoikeudenkäynti. Oikeusistuimen on määrä perustella päätöstään vapauttaa miehet syytteistä myöhemmin tänään.

Syyttäjät eivät halunneet viedä tapausta oikeuteen

Kymmenet paikalla olleet mielenosoittajat tyrmistyivät tuomion jälkimainingeissa. Osa mielenilmaukseen osallistuneista on Fukushiman alueelta.

– En voi hyväksyä tätä, eräskin nainen kertoi mielenosoittajaryhmälle mikrofoniin puhuen.

Fukushiman ydinonnettomuuden yhteydessä ei virallisesti kuollut ketään, mutta tsunamin seurauksena lähes 18 500 ihmistä oli kuolleena tai kadoksissa.

Syytteet liittyivät yli 40 ihmisen kuolemaan. Heidät oli jouduttu evakuoimaan sairaalaan ydinonnettomuuden vuoksi. Syyttäjät olivat kieltäytyneet kahdesti viemästä oikeuskäsittelyä eteenpäin. He perustelivat ratkaisua todisteiden puutteella ja tuomion epätodennäköisyydellä.

Tavallisista kansalaisista koostunut selvityspaneeli kuitenkin päätti vuonna 2015, että Tepcon entiset johtajat tulisi viedä oikeuteen. Syyttäjät joutuivat lopulta tarttumaan tapaukseen paneelin päätöksen pakottamana.

Syyttäjä: Miehet tietoisia tsunamiriskeistä

Syyttäjien mukaan entinen Tepcon hallituksen puheenjohtaja Tsunehisa Katsumata sekä entiset varapuheenjohtajat Sakae Muto ja Ichiro Takekuro olivat tietoisia mahdollisista tsunamiriskeistä. Heidän mukaansa miehet olivat laiminlyöneet turvallisuusmääräyksiä.

Syytettyjen puolustusasianajajan mukaan onnettomuuden edellä tarjolla olleet tiedot eivät olisi olleet luotettavia. Hänen mukaansa syytetyt olivat olleet myös siinä uskossa, että ydinturvallisuudesta yhtiössä vastaavat henkilöt olivat tehneet tarvittavat toimenpiteet.

Australian yleisradion ABC:n mukaan Japani tunnusti viime vuonna ensimmäistä kertaa, että Fukushiman onnettomuudessa vapautunut säteily oli johtanut ihmisen kuolemaan. Säteilyn koettiin olleen taustalla viime vuonna keuhkosyöpään kuolleen Tepcon entisen työntekijän kuolemassa. 

Lue myös:

    Uusimmat