Jermu Pisto (kuvassa) sai sunnuntai-iltana puhelun, joka oli "kuin salama kirkkaalta taivaalta".
Sanomaa lähettävää luuria piti korvallaan jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Hannu Aravirta, joka kertoi Pistolle, että tämä on valittu Moskovaan matkaavaan maajoukkueeseen. Maanantaina iltapäivällä Pisto pujotti ylleen aikuisten Leijona-paidan ensi kerran. Paidassa oli numero 18.
- Jermulla on monta vuotta SM-liigaa takana. Lisäksi hänellä on kokemusta junioreiden maajoukkueista, Aravirta aloitti vastaamisen kysymykseen, "miksi valitsit Piston?".
- Pisto on huolellinen, perusvarma puolustaja. Hän ei pyri olemaan Bobby Orr vaan ottaa aina oman miehen tarkasti haltuun, Aravirta jatkoi. Bluesin puolustajana SM-liigassa pelaava Pisto on edustanut Suomea 18-, 19-, ja 20-vuotiaiden maajoukkueissa. MM-kisoihin hän ei ole päässyt. Maajoukkuenoviisi ei silti häkeltynyt saamastaan huomiosta. Pisto vastaili kysymyksiin yhtä varmasti kuin siirtää kiekkoja ja miehiä pois joukkueensa maalin edustalta.
- Olin silloin aina kahdeksas tai yhdeksäs pakki, Pisto totesi maanantaina.
Perusteellista ja varmaa peliä
Maajoukkuekomennuksesta Pisto oli otettu. Hän ei osannut lainkaan odottaa Aravirran soittoa. - En ollut miettinytkään maajoukkuepelejä, Pisto ihmetteli odotellessaan haastattelujen päättymistä päästäkseen harjoituksiin. Piston käsitys siitä, miksi hän matkustaa Moskovan turnaukseen oli varsin samanlainen kuin Aravirran.
- Paras puoleni on ehkäpä hyvä luisteleminen. Pyrin lisäksi olemaan fyysisesti kova. Oman pään siivooja, Kuopiosta kotoisin oleva Pisto onnistui mainostamaan itseään maanittelujen jälkeen. Pisto ei suinkaan haluaisi leimautua ainoastaan puolustavaksi puolustajaksi. Maalien tekeminenkin kiinnostaa.
- Tottakai olisi mukava pelata yli- ja alivoimaa. Haluan kehittyä kaikilla jääkiekon osa-alueilla, nöyräksi mutta työteliääksi puolustajaksi tunnettu Pisto sanoi ja muistutti niin kuulijoille kuin itselleenkin, ettei kutsu maajoukkueeseen ole yltiöpäisen ylpistelyn aihe.
- Ei tässä passaa päästää ajatuksia vielä maajoukkuepeleihin, Pisto viittasi ennen joulua pelattaviin liigapeleihin.
Paalulta paalulle
Suomi johtaa Tshekin, Suomen, Venäjän ja Ruotsin turnaukset sisältävää turnauskokoelmaa kahden rupeaman jälkeen. Aravirta haluaa, että Suomen joukkue on tulostaulukon kärjessä Moskovasta palattuaankin. - Tarkoitus on lähteä paalulta ja jatkaa paalulta, Aravirta lainasi moottoriurheilutermejä jäälle. Aravirran mukaan tavoite tarvitsee täyttyäkseen ainakin kaksi voittoa Moskovasta, eikä niiden hankkiminen ole suinkaan helppo tehtävä. - Hyvä peli ei riitä. Pelin on oltava erinomaista, Aravirta ilmoitti. Aravirran haluamaa paalupaikkaa lähtee Moskovaan tavoittelemaan varsin kokematon ryhmä. - Joku voisi kuvailla joukkuetta kokemattomaksi. Minä väittäisin sitä aika kokeneeksi, koska pelaajat ovat olleet mukana muun muassa monissa nuorten kansainvälisissä kilpailuissa, Aravirta perusteli valintojaan.
