Laulaja Jennifer Lopez haastoi ex-miehensä oikeuteen, sillä tämä aikoo rikastua arkaa materiaalia sisältävillä kotivideoilla.
Jennifer Lopezin ex-mies Ojani Noa puuhailee satiirista dokumenttia parin lyhyestä avioliitosta vuosina 1997-1998, kertoo Daily Telegraph.
Avioeron tullessa voimaan Noa on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan hän ei osaa levittää avioliiton aikaista kuvamateriaalia tähdestä. Lopez vaatii Noalta ja tämän apumiehenä puuhailevalta Ed Meyeriltä 10 miljoonan dollarin korvauksia sopimuksen rikkomisesta.
Noa kuitenkin nauraa haasteelle, sillä miehen mukaan tuleva dokumentti " How I Married Jennifer Lopez: The J.Lo and Ojani Noa Story" on puhtaasti satiirinen kertomus, jossa pariskunnan yhteisiä videoita käytetään vain tarinan kuvituksena. Dokumentilla tullaan kuitenkin näkemään muun muassa pariskunnan videoituja petipuuhia.
Lopez väittää myös Meyerin lähettäneen hänen asianajajalleen sähköpostiviestin, jossa hän kertoo ostaneensa Noalta yli 11 tuntia videomateriaalia muun muassa parin häämatkalta. Meyer kuvaili materiaalia arkaluontoiseksi, sillä nainen nähdään videolla hyvin vähissä vaatteissa ja seksuaalisissa tilanteissa.
Rahallisten vaatimusten lisäksi Lopez vaatiii molemmille miehille kieltoa esittää minkäänlaista kuvamateriaalia tähdestä missään yhteydessä.
Jennifer Lopez on naimisissa latinolaulaja Marc Anthonyn kanssa ja parilla on pienen kaksostytöt.
(MTV3)
