Jenkkivankiloista useita uskaliaita pakoja – taustalla vaikuttaa uskomaton syy

30028639
New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Clintonin vankila, josta kaksi vankia pakeni kesäkuun alkupuolella.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 22.06.2015 19:04

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain vankiloista on tehty useita uskaliaita pakoja kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Oikeustieteen professorin Charles Ewingin mukaan karkaajat ovat "älykkäitä, luovia ja valmiita vaarantamaan henkensä".

Historian professori Jeff Hall vierittää osasyyn paoista vankeinhoitojärjestelmälle, josta on säästöjen vuoksi leikattu muun muassa koulutusohjelmia, kuten mahdollisuutta suorittaa peruskoulu- tai yliopistotason tutkintoja kiven sisässä.

– Mahdollisuus, että villeistä kuvitelmista tulee todellisuutta, on suurempi nyt, kun vankien äly käytännössä heitetään hukkaan ja mahdolliset kyvyt sekä lahjat haaskataan, Hall sanoo.

Näin ollen vanki saattaa toimia kuten Ralph Phillips, joka leikkasi purkinavaajalla reiän vankilan keittiön peltikattoon ja pakeni siitä. Tai vanhoja postisäkkejä korjannut Richard Lee McNair, joka livahti säkkien alla ulos kaltereiden takaa. Pako oli hänelle jo kolmas.

Vankilaelämän yksitoikkoisuus saattaa tehdä paosta houkuttelevan älyllisen harjoituksen.

– Pakosuunnitelma on äärimmäinen henkinen ja fyysinen haaste. Ironista kyllä, se jouduttaa ajan kulumista, sanoo Sean Kelley Eastern State Penitentiary -vankilamuseosta.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat