Eineksenä myytävä jauheliharuoka saa sisältää nahkaa, kamaraa, rasvaa – ja vaikka hevosta, kunhan sisältö kerrotaan. Jauhelihan on kuitenkin oltava aina jauhelihaa.
Moni muistaa vielä kohun jauhelihapihveistä, jotka oli valmistettu pääosin broilerinnahasta.
Suomen Kuluttajaliitto tarttui tuolloin toimeen ja syytti elintarviketeollisuutta harhaanjohtavasta nimeämiskäytännöstä. Kun broilerinliha tai -nahka on tuotteen ensin mainittu valmistusaine, tuotetta pitää myös kutsua broilerinnahkapihveiksi tai -pyöryköiksi, Kuluttajaliitto linjasi.
Jos toisaalta esimerkiksi lasagnea myydään naudanjauhelihalasagnena, tuotteen sisältämän jauhelihan on Eviran mukaan oltava naudanjauhelihaa. Siinä voi toki olla paljon muutakin "jauhelihanomaista". Esimerkiksi hevosenlihan käyttö jauhelihana on täysin sallittua, kunhan tieto mainitaan tuoteselosteessa.
Jauheliha on jauhelihaa
Varsinaisen jauhelihan ostaja saa Suomessa juuri sitä, mitä uskookin ostavansa. Jauhelihan nimi on Eviran ylitarkastajan Tuulikki Lehdon mukaan laissa tarkasti määritelty.
Säädösten mukaan jauheliha on luuttomaksi leikattua lihaa, joka on hakattu hienoksi ja joka sisältää suolaa alle yhden prosentin.
– Siinä on myös oltava juuri sitä eläinlajia, joka on nimessä, eikä siihen todellakaan saa lisätä mitä tahansa, Lehto tähdentää.
Jos tuotteessa on käytetty kahden eri eläinlajin lihaa, niiden prosenttiosuudet tai painosuhde on mainittava.
– Lisäksi tuoteselosteesta on käytävä ilmi lihan rasvapitoisuus ja sidekudosproteiinin osuus kokonaisproteiinista.
Uusi laki vähentänee kohuja
Eviran pääjohtaja Matti Aho kertoo, että eurooppalainen tuoteselosteita koskeva lainsäädäntö tiukentuu lähivuosina lihan alkuperämerkintöjen puolesta.
– Jo nyt tuorelihasta on ilmoitettava erikseen sen kasvatusmaa, teurastusmaa ja kasvatusmaa. Uudessa lainsäädännössä alkuperätieto on ilmoittava myös sian, siipikarjan, vuohen ja lampaan lihasta. Vielä ei ole kuitenkaan päätetty siitä, millä tavalla se tehdään. Siitä tulee tietoja ensi vuoden vaihteessa.

