Jättibudjetilla tehdyn Tolkien-elokuvan ohjaaja Dome Karukoskella ei ole muurahaisia pöksyissä: "Ei siihen voi hirveästi vaikuttaa"

Dome Karukoski ei halua miettiä Tolkienin katsojalukuja 9:27
Ohjaaja Dome Karukoski vieraili Vappu ja Marja Livessä.

Lepsämästä kotoisin oleva Tolkien-suurelokuvan ohjaaja Dome Karukoski toteaa paineista, että jos ihminen selviää Lepsämästä, selviää Hollywoodistakin.

Ohjaaja Dome Karukoski, 42, on ohjannut Taru sormusten herrasta -kirjailija J. R. R. Tolkienin elämäkertaelokuvan Tolkien. Elokuva saa maailmanensi-iltansa perjantaina 3. toukokuuta.

Vappu Pimiä kysyi Vappu ja Marja Livessä Karukoskelta elokuvan trailerin näyttämisen jälkeen, että onko tällä niin sanotusti "muurahaisia pöksyissä".

– Noh. Olen Lepsämästä (noin 2 000 asukkaan maalaiskylä Nurmijärvellä, Uudenmaan maakunnan keskiosassa). Lepsämässä on lähtökohtaisesti aina muurahaisia pöksyissä, Karukoski naurahtaa.

– Ja jos niitä ei ole, sinne tungetaan niitä kavereiden toimesta. Ja jos se tunkeminen ei onnistu, kaveri heitetään muurahaiskekoon ja testataan, kauan siellä pysyy. Jos selviää Lepsämästä, selviää Hollywoodista. Ajattelen sen tavallaan niin.

Karukoski paljastaa samalla kotipaikkansa Lepsämässä sijaitsevan kivenheiton päässä Suomen ex-pääministeri Matti Vanhasen kodista.

– Matti on mahtava mies! Hän käy aina talvisin auraamassa äitini kotitien. Upea ukko, kiitoksia Matille! Olen ulkoistanut äidin tien aurauksen entiselle pääministerille, Karukoski sanoo.

Vakavoiduttuaan Karukoski toteaa, että pöksyissä ei ole muurahaisia.

– Ei siihen voi hirveästi vaikuttaa. Kun elokuvalla on maailmanlaajuinen levitys, mitä voin tehdä? Voin antaa haastatteluja, tehdä elokuvan ja toivoa, että ihmiset pitävät siitä. Voin toivoa parasta. Ja tunkea muurahaisia kaikkien muiden housuihin.

Karukoski kertoi hiljattain Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän ei ole miettinyt isolla budjetilla tehdyn elokuvan katsojalukuja.

Vappu ja Marja Livessä ohjaaja toteaa, että Tolkienin tuotantoyhtiö Fox Searchlight on yhtiö, joka kilpailee laadulla isoja Marvel-elokuvia kuten Avengers: Endgame vastaan.

Tuotantoyhtiön pomot olivat hyvin kannustavia.

– Monesti, kun alkaa ajatella katsojalukuja, alkaa pelätä. Pelko harvoin tuottaa mitään. Rohkeus voi tuottaa hienoja, uusia juttuja, Karukoski sanoo.

Katso Dome Karukosken haastattelu kokonaisuudessaan ylempää!

Vappu ja Marja Live MTV3-kanavalla keskiviikkoisin kello 21!

Lue myös:

    Uusimmat