Mainos

Jatkuva valittaminen muuttaa jopa aivojen toimintaa – näin käännät ajattelusi positiivisemmaksi

Valittaminen muuttaa ihmisen aivojen toimintaa.

Negatiivisten asioiden ääneen sanominen ei tee aina ihmiselle hyvää, vaikka se saattaakin toisinaan helpottaa oloa. Negatiivisuus aloittaa nimittäin kierteen, josta on vaikeaa päästä pois.

Aivot koostuvat useista hermoliitoksista, joiden välissä on rakoja. Aina, kun ajattelemme jotain, matkaa ajatus aivoissamme hermosolusta toiseen kuin viesti. Joka ikinen kerta, kun sama viesti toistuu, hermoliitokset siirtyvät lähemmäksi toisiaan. Näin ”viesti”, joka toistuu usein, ikään kuin kulkee nopeammin.

Lopulta samanlaiset ajatukset käyvät läpi aivoissamme helpommin. Näin ajatus, esimerkiksi negatiivinen sellainen, käy mielessäsi yhä useammin ja nopeammin.

Kun negatiivinen ajatus tulee näin osaksi jokaista päivää, johtaa se helposti koko ajattelutavan kääntymiseen kohti negatiivisuutta.

Siitä on kuitenkin yhtä helppoa päästä eroon – ja lääke on tietenkin positiivisuus. Samat muutokset tapahtuvat nimittäin aivoissa silloinkin, kun toistuva ajatus onkin positiivinen.

Ympäröimällä itsensä positiivisilla ajatuksilla, vähentämällä stressiä aiheuttavia askareita ja lisäämällä mielekästä tekemistä arkeen, on muutos mahdollinen.

 

Lähde: Lifehack


Tässä rentouttava harjoitus, jossa ei tarvitse kuin hengittää!

0:49

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.