Järkytys kotipihassa: Puoli tuntia vanhasta Teslasta oli pudonnut jotain olennaista matkan varrelle
On olemassa monia asioita, joita ei kannata viedä vesisateeseen. Mikäli kahden Tesla-omistajan kokemuksia on uskominen, yksi näistä asioista saattaa olla uusi Model 3.
Pääkuvan videoTesla-kuski hyppäsi pelkääjän paikalle kesken ajon |
Yhdysvaltalaismiehen kotimatka pakasta vedetyllä Tesla Model 3:lla olisi voinut sujua paremminkin. Uudella autollaan vain puolisen tuntia ajamaan ehtinyt Rithesh Nair ei ollut uskoa silmiään, kun auton takapuskuri, tai ehkä oikeammin takapuskurin peittävä muovi, oli irronnut ja jäänyt matkan varrelle.
Nair postasi autostaan kuvan Twitteriin pyytäen apua Teslan toimitusjohtajalta Elon Muskilta.
Vajaata puoltatoista tuntia myöhemmin Nairin twiittiin vastasi toinen Model 3:n omistaja, jonka autolle oli käynyt tasan sama juttu.
– Tuo näyttää ihan minun autoltani, hän kirjoitti.
Tapauksia yhdistää se, että kummallakin autolla oli ajettu suureen vesilammikkoon.
Tesla-kuljettajien teorioiden mukaan syynä saattaa olla se, ettei mahdollisesti huonosti kiinnitetty muoviosa jaksa kannatella väärään paikkaan kerääntyvän veden painoa.
Musk ei ole reagoinut Nairin twiittiin, mutta Teslan edustaja antoi lausunnon tapahtuneesta.
– Model 3:n kohdalla olemme asettaneet riman todella korkealle, eikä tapahtunut kuvasta sitä, miten me rakennamme autojamme. Perehdymme asiaan selvittääksemme, mikä tämän on aiheuttanut.
Uusimmat
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
15:36
Iso sääkäänne jouluviikolla – Pekka Poudan mukaan valkea joulu riippuu yhdestä asiasta: "Sitten se on lits ja läts"
-
15:33
Yli 300 pakolaista jumissa indonesialaisilla rannoilla
-
15:24
Live kello 17: Seuraa Nobel-juhlallisuuksia suorana – rauhanobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
15:15
Israelin Netanjahu kiittää Yhdysvaltoja ammuksista ja avusta – MTV seuraa sotaa
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
13:17
AKT vahvistaa olevansa mukana torstain jättilakossa – HS: Liitto aikoo pysäyttää bussiliikenteen
-
13:16
Poliisilla uutta tietoa Uudenkaarlepyyn kuolonkolarista
-
13:15
NYT: Suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut Trumpiin yhteyttä
-
12:50
"Miksi en saanut jäädä sinne": Lentoturmasta selvinnyt Sami Saikkonen kertoi mullistavasta taivaskokemuksestaan MTV:lle
-
12:49
Mies kuoli törmättyään autollaan liikenneympyrään Seinäjoella
-
Lataa lisää