Kasvoihin ilmestynyt näppylä paljastui aggressiiviseksi ihosyöväksi, joka oli lähellä maksaa nuoren naisen hengen.
Yhdysvaltalaiselle 28-vuotiaalle Marisha Dotsonille kipu ja kärsimys ovat enemmän kuin tuttuja; vuodesta 2014 lähtien hän on joutunut käymään läpi yli kolmekymmentä leikkausta. Kaikki lähti liikkeelle pienestä viattoman tuntuisesta näppylästä.
Oma peilikuva sai naisen jatkamaan taistelua
Kolme vuotta sitten nuori nainen otti yhteyttä kouluterveydenhuoltoon keskelle nenää ilmestyneen erikoisen näppylän vuoksi. Lääkäri epäili infektiota ja määräsi naiselle antibiootteja, mutta lääkkeet eivät tuntuneet auttavan lainkaan; lääkekuurista huolimatta näppylä jatkoi kasvuaan ja aiheutti sietämätöntä kipua koko kasvojen alueelle.
Vain viikko sen jälkeen, kun asiasta huolestunut Dotson oli ottanut yhteyttä ihotautilääkäriin, hän sai tietää sairastavansa aggressiivista ihosyöpää. Ei mennyt kauaakaan, kun nainen oli jo matkalla leikkaussaliin, jossa suurin osa hänen nenästään ja sen rustosta poistettiin.
Vain viisi viikkoa vaativan leikkauksen jälkeen pahin kuitenkin tapahtui. Naisen nenästä löydettiin uusi kasvain, joka oli ehtinyt päästä käsiksi hermoihin. Edessä olisi jälleen uusi leikkaus.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.