Jarkko Niemi päätyi mukaan Ex-Onnellisiin erikoisella tavalla – kaikki alkoi hämmentävistä viesteistä: "Oli pakko laittaa kyselyä, mikä homma tämä on"

Rakastettu Ex-Onnelliset sarja jatkuu pian uusin jaksoin. Mukana on jälleen myös uusia hahmoja. Yhtä heistä näyttelee Jarkko Niemi.

Suosittu Ex-Onnelliset jatkuu lokakuussa C Moressa uusin, neljännen tuotantokauden jaksoin.

Uudella tuotantokaudella Eroasunnot-taloyhtiön asukkaiden erilaisten perhekuvioiden tutkiskelu jatkuu ja syventyy. Yhtenä vahvana teemana on vanhemman suhde ei-biologisiin lapsiin, sekä uusperhe- että sateenkaariperhekuvioiden kautta. 

Erotalon arkea samaistuttavasti kuvaavan sarjan neloskaudella naapurustoon muuttaa tuttuun tapaan myös uusia hahmoja. Yhtä heistä näyttelee muun muassa Syke-sarjassa ihastuttanut Jarkko Niemi.

Niemi kertoo MTV Uutisille, että hänen taipaleensa suosikkisarjassa alkoi hieman hämmentävissä merkeissä.

– Itse asiassa siinä kävi hassusti. Mulle tuli ensin käsikset ja aikataulukyselyjä. Sen jälkeen oli pakko laittaa kyselyä, mikä homma tämä on, paljastaa Niemi.

Hän kertoi pohtineensa, oliko hänen agenttinsa sopinut asiasta hänen tietämättään, mutta puntaroi myös, oliko hän itse tullut luvanneeksi, mutta unohtanut lupauksensa.

– Mutta ei siinä sen kummempaa. Ne oli vaan unohtaneet kysyä multa, mutta mä lähdin mukaan, kertoo Niemi, jonka mukaan kuvaukset onneksi sopivat hyvin hänen aikatauluunsa.

Niemi kertoo hahmostaan sen verran, ettei hahmon perhekuvio ole aivan tavallisimmasta päästä.

– Perheessä on kaksi äitiä ja kaksi isää sekä kaksi lasta. Kyseessä on yhteisvanhemmuus, hän valottaa.

– En tiedä, onko se niin erikoista, mutta ei niin totuttu kuvio. Lähdin hyvällä mielellä mukaan, katsoin ykköskautta enemmän ja se on ollut hyväntuulinen juttu.

Ex-Onnellisten odotettu 4. kausi alkaa C Moressa torstaina 8. lokakuuta! Sarjan 3. kausi nähdään puolestaan 5. lokakuuta alkaen MTV3-kanavalla maanantai-iltaisin kello 21.

Lue myös:

    Uusimmat