Jari-Matti Latvala povaa vaikeaa Ruotsin MM-rallia – "Kuka sieltä selviää, on vahvoilla"

Rallisesongin ainoa lumiralli ajetaan perinteisesti helmikuun puolivälissä Ruotsin ja Norjan rajalla. Tänä vuonna puitteet lumen osalta ovat otolliset, mutta kisaviikoksi iskenyt leuto keli laittaa tienpinnan koetukselle. Keskiviikkona lämpötila huiteli pahimmillaan lähellä kymmentä astetta Torsbyn huoltoalueella.

- Aloitettiin nuotitus tiistaina ja oli 13 astetta pakkasta. Pätkillä oli ihan mielettömän upea jääpohja eli aivan täydellinen ralliolosuhde. Se säilyi ihan tähän päivään asti, mutta nyt on kääntymässä 6-7 asetta plussan puolelle. Se on iso kysymysmerkki, mitä tulee tapahtumaan, Latvala sanoi MTV Urheilulle rallin aattona.

- Luulen kuitenkin, että perjantain aamupäivän lenkki on ihan ok. Toisella kierroksella tulee jo sora esiin. Sitten kuluu renkaat ja siihen pitää olla valmis. Hetkittäin voi joutua ajamaan ilman nastoja, Latvala jatkoi.

Viime vuoden Ruotsin rallissa ensimmäisenä tiellä olleet autot kärsivät rajusti olosuhteista, kun lunta satoi taivaan täydeltä. Latvalan mukaan tilanne voi olla tänä vuonna toinen, sillä olosuhteet ovat todella lämpimät.

- Nyt ei ole semmoista tilannetta kuin viime vuonna, kun oli älytön lumisade. Myös etuautot voivat tänä vuonna mennä kovaa. Kärkikuskeille tulee olemaan kovempi paikka toiset lenkit, kun on uraa paljon, Latvala totesi.

Monesti Ruotsin rallissa ratkaisuja on leivottu jo perjantaina. Latvala ennustaa kuitenkin lauantaista tämän vuoden rallin kiintoisinta ajopäivää.

- Lauantai-iltapäivä voi olla kaikista hankalin. Kuka sieltä selviää, on vahvoilla, Latvala heittää.

Lue myös:

    Uusimmat