Jari-Matti Latvala epäilee Toyotan iskukykyä Hyundaita vastaan – "Siinä on nyt kolme kuskia, joilla ei ole kokemusta autosta"

Ranskalaistalli Citroen jättää rallin MM-sarjan – löytääkö Esapekka Lappi uuden tallin? 4:53
Videolla Citroenin vetäytyminen rallin MM-sarjasta.

Toyotan rallitallista työttömäksi jäänyt Jari-Matti Latvala suhtautuu epäillen japanilaisvalmistajan mahdollisuuksin mestaruustaistelussa Hyundaita vastaan kaudella 2020.

Tommi Mäkisen johtama Toyota menetti tuoreen maailmanmestarin Ott Tänakin Hyundaille. Korealaismerkin riveissä ajavat lisäksi MM-sarjan kolmen kärkikuskin joukkoon kuuluva Thierry Neuville, yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb sekä espanjalaiskonkari Dani Sordo.

Toyota saalisti Citroenin vetäytymisen myötä riveihinsä Sebastien Ogierin sekä walesilaiskuski Elfyn Evansin M-Sport Fordilta. Mäkisen tallin täydentää nuori suomalaiskomeetta Kalle Rovanperä.

– Siinä on Toyotalla kaikki kovia kuskeja. Ogier on osoittanut eri tiimeissä, että hän voi aina ajaa kovaa ja varmasti tekee sen myös ensi vuonna. Elfyn on taas ajanut vain Fordilla. Hänellä voi kestää vähän aikaa, että pääsee auton kanssa sinuiksi, Latvala pohtii MTV Urheilulle.

– Kallelle tuleva vuosi on ensimmäinen WRC-autossa. Hän varmasti ajaa kovia tuloksia, mutta voi olla, että osa kisoista menee opettelun piikkiin. Se on ainoa haaste, että siinä on nyt kolme kuskia, joilla ei ole kokemusta autosta. He ajavat Hyundaita vastaan, jolla on kova miehistö. Se on suuri haaste, Latvala jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat