Jalkapallohuliganismia ja veitsen isku selkään – Asema-aukion pahoinpitelystä epäillyllä pitkä rikostausta

Suomen vastarintaliikkeen aktiiveihin kuuluvalla, Asema-aukion kuolemantapauksesta epäillyllä Jesse Eppu Oskari Torniaisella on pitkä väkivaltarikostausta. Ensimmäiseen rikokseen hän syyllistyi oltuaan vasta 16-vuotias. Torniainen kannattaa HIFK-joukkuetta ja on osallistunut aktiivisesti faniryhmä Stadin Kingien toimintaan, missä hän on saanut maineen jalkapallohuligaanina.

Torniaisen taustalla löytyy lukuisia tuomioita pahoinpitelyistä ja häiriköinneistä. Useissa rikoksissa uhreina on maahanmuuttotaustainen henkilö. Monet pahoinpitelyt tapahtuivat usean henkilön toimesta ja Torniainen oli usein tekojen aikaan humalassa.

Aseman pahoinpitelystä epäilty potkaisi uhria rintaan 2:03

MTV Uutiset koosti yhteen esimerkkejä Torniaisen saamista tuomioista.

Pahoinpiteli maassa makaavan uhrin

Torniaiselle napsahti ensimmäinen tuomio vuonna 2007. Vasta 16-vuotias Torniainen oli pidellyt kauppakeskus Kampin edustalla teleskooppipatukkaa. 

Torniainen ei muistanut, että hän piteli patukkaa, koska oli niin humalassa. Hän kertoi olleensa kaupungilla 3-4 henkilön kanssa.

Käräjäoikeuden mukaan Torniaisen teko oli johtunut hänen ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta. Oikeus jätti Torniaisen tuomitsematta.

Reilu puoli vuotta tästä Torniainen pahoinpiteli kahden muun nuoren miehen kanssa maassa makaavan uhrin. Miestä potkittiin useita kertoja päähän ja yläraajoihin. Todistajan mukaan juuri Torniainen oli pahoinpitelijöistä aktiivisin.

Uhri kertoi pahoinpitelyn vuoksi hänen päänsä turvonneen lähes koripallon kokoiseksi. Kasvot olivat silmien alta mustuneet pahoin ja töissä uhria oli kutsuttu pandakarhuksi.

Torniainen oli ollut pahoinpitelyn aikaan vahvassa humalatilassa, jonka vuoksi hän ei pystynyt myöntämään tai kiistämään syytettä.

Käräjäoikeuden katsoi Torniaisen ikää ja ensikertalaisuutta, jonka vuoksi oikeus näki sakkorangaistuksen riittäväksi seuraamukseksi. Torniaiselle määrättiin pahoinpitelystä nuorena henkilönä 40 päiväsakkoa eli 240 euroa.

Kesäkuussa 2009 Torniainen piti hallussaan nyrkkirautaa Kaisaniemen puistossa. Helsingin käräjäoikeus määräsi tuolloin 18-vuotiaalle Torniaiselle 40 päiväsakkoa eli yhteensä 240 euroa.

Kääntöveitsellä tuntematonta selkään

Vuonna 2008 Torniainen pahoinpiteli entuudestaan tuntemattoman ulkomaalaistaustaisen miehen julmasti kääntöveitsellä.

Tilanne alkoi elokuisena iltana, kun uhri oli ajanut kotirappunsa eteen autolla. Kun mies nousi autosta ja oli avaamassa rapun ulko-ovea, vastaan oli tullut eri suunnista kolme uhkaavasti käyttäytynyttä humalaista miestä – yksi näistä oli Torniainen.

Uhri pelästyi ja yritti takaisin autolleen miesten tullessa perässä. Kun uhri yritti karata, miehet piirittävät hänet ja uhrin mukaan yksi otti metallisen tolpan ja hakkasi sillä osuen uhria jalkaan.

Mies yritti puolustautua, jolloin Torniainen iski häntä kääntöveitsellä selkään. Tilanteen nähnyt todistaja oli kuullut Torniaisen sanoneen ”minä tapan sinut”.

Uhri pääsi pakenemaan, kun paikalle saapunut koiranulkoiluttaja oli tullut apuun ja vienyt uhrin asuntoonsa.

Torniainen kiistää osuman

Uhrin mukaan hän ei tuntenut miehiä ennestään. Miehen mukaan Torniaisella oli ollut veitsi kädessään ja tämä oli kiroillut ja sanonut rasistisia asioita, joita mies ei ollut ymmärtänyt.

Torniainen kertoo uhrin huitoneen häntä kohden veitsellä, jolloin hän otti oman veitsen esille. Uhri pakeni ja Torniainen lähti tämän perään.

Torniaisen mukaan hän ei osunut uhria veitsellä, eikä uhrin haava ollut hänen aiheuttamansa.

Poliisin esitutkinnassa selvisi, että Torniaisen veitsestä ei löytynyt DNA-tunnisteita puukotuksesta, sitä vastoi uhrin hallussa olleessa veitsessä oli verijälkiä. Käräjäoikeuden mukaan uhrin haava kuitenkin aiheutui todennäköisesti uhrin ja kolmen miehen kohtaamisesta.

Oikeus piti todennäköisenä, että Torniainen todennäköisesti käytti pahoinpitelyssä muuta veistä, jota ei ole löytynyt. Vaikka uhri otti oman veitsensä esiin, oikeuden mukaan tapauksessa ei ollut lieventäviä seikkoja, koska isku osui pakenemassa ollutta uhria selkään.

Tutkinnanjohtaja: Asema-aukion uhri oli satunnainen ohikulkija 3:56

Tuomio neljä kuukautta ehdollista

Jesse Eppu Oskari Torniainen tuomittiin tapauksesta yhdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan uhrille kivusta ja särystä sekä henkilökohtaisesta koskemattomuuden loukkaamisesta yhteensä  1100  euroa

Torniainen valitti tapauksesta Helsingin hovioikeuteen ja vaati tuomion kumoamista.

Torniainen kiisti syytteen ja hänen mukaansa oli mahdollista, että uhrin haava aiheutui uhrin kädessä olleesta veitsestä. Lisäksi uhri vaati suurempaa vahingonkorvaussummaa. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion muuten ennallaan, mutta korotti uhrille maksettavan korvauksen summan 1500 euroon.

Vyö heilui grillikojun edustalla

Elokuussa 2014 Torniainen oli osallisena joukkotappelussa tamperelaisen grillikojun edustalla.

Tilanne kärjistyi, kun Torniainen näki kaverinsa kanssa kaksi ulkomaalaistaustaista miestä seisoskelemassa Hämeenkadulla sijainneen grillivaunun luona.  

Joukkio oli kävellyt miesten ohi, jolloin yhden ulkomaalaistaustaisen miehen mukaan Torniainen oli sylkäissyt vaunun sisälle niin, että ruoat olivat menneet pilalle. Todistajan mukaan Torniainen oli myös potkinut vaunua.

Kojun edustalla ollut mies pyysi Torniaista lopettamaan, ja olkapäälle koskettaen pyytänyt miestä lähtemään kavereineen pois paikalta. Torniainen oli tästä kimpaantuneena käynyt mieheen käsiksi. Tilanne yltyi joukkotappeluksi.

Tappeluun osallisen miehen mukaan Torniainen oli ottanut nahkavyönsä ja lyönyt sen solkipäällä toista miestä niin, että tämän päästä oli tullut verta. Mies oli lyönyt Torniaista takaisin ja tämä sai vertavuotavan haavan vasemman silmän yläpuolelle.

Torniaisen mukaan toinen miehistä oli läpsässyt häntä päähän, kun hän oli ohittanut grillivaunun. Hetken kuluttua häntä oli isketty nyrkillä naamaan ja puukolla reiteen. Paikalle oli tullut kaksi muuta miestä, ja Torniaisen mukaan hänen oli pakko puolustautua vyöllään. Hän kiisti sylkeneensä kioskin sisälle.

Tilanne oli päättynyt poliisipartion saapuessa paikalle. Poliisin mukaan tilanne oli sekava.

Oikeuden mukaan ulkomaalaistaustainen mies oli aiheuttanut Torniaiselle haavan reiteen ja silmäkulmaan. Veitsen terä oli jäänyt reidessä olleen haavan sisälle, mutta Torniainen ei jostain syystä ollut hakeutunut heti hoitoon. Siksi oikeus katsoi, ettei mies ollut velvollinen korvaamaan kaikkea kipua ja särkyä, mitä teko oli Torniaiselle aiheutunut.

Jesse Eppu Oskari Torniaiselle määrättiin pahoinpitelystä 75 päiväsakkoa, mikä teki hänen osaltaan yhteensä 450 euroa.

Ulkomaalaistaustainen mies tuomittiin grillivaunun edustalla tapahtuneesta pahoinpitelystä sekä toisesta pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta sekä vainoamisesta yli vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Rähinöi jalkapallo-ottelussa

Jesse Eppu Oskari Torniainen kannattaa HIFK-joukkuetta ja hän on osallistunut aktiivisesti myös faniryhmä Stadin Kingien toimintaan. Torniainen on saanut faniporukan sisällä maineen jalkapallohuligaanina.

Muun muassa viime vuonna hän oli osallisena poikkeuksellisen laajaan joukkotappeluun, missä oli mukana noin kaksikymmentä HIFK:n kannattajaa.

Fanien rähinöinti oli alkanut ottelussa yllättäen ja useat järjestyksenvalvojat joutuivat huligaanien hyökkäyksen kohteeksi. Poliisin mukaan kuusi järjestyksenvalvojaa sai välikohtauksessa ruhjeita.

HIFK antoi rähinöitsijöille porttikieltoja.

Elomaa ja Andersson ajautuivat sanaharkkaan äärioikeistosta 9:16

Andersson: Rasistisesti motivoitunut väkivalta on yleistynyt 8:51

Lue myös:

    Uusimmat