80-luku oli Jaakko Tepon uran kulta-aikaa.
Kansantaiteilija Jaakko Teppo on menehtynyt 71-vuotiaana 26. helmikuuta. Savolainen huumorimuusikko nousi ihmisten tietoisuuteen vuonna 1979 Nilsiän vitsifestivaaleilta. Suosionsa kulta-aikaa mies eli koko 80-luvun ajan.
– Silloin sillä sai ihan leveääkin leipää: oli paljon töitä ja niitä tehtiin paljon ja siihen aikaan oli rahaakin liikenteessä. Esiinnyin kuppiloissa, räkälöissä, harjannostajaisissa ja välinumerona tanssilavoilla, mies muisteli vuonna 2015 Retrohelmien haastattelussa.
Vauhdikas ura sai kuitenkin päätöksen 90-luvun puolessa välissä, kun mies sai aivotukoksen kesken keikan.
– Olin Siilinjärvellä esiintymässä kaljateltassa. Silloin putosivat työkalut käsistä ja siihen se loppui, mies totesi.
Tilan vakavuudesta huolimatta esiintyjä matkusti vielä seuraavallekin keikkapaikalle. Siellä seinä tuli kuitenkin vastaan ennen lavalle nousemista.
– Yöllä kun nuppi pikkuisen selvisi, läksin ajamaan Helsinkiin, mistä piti lähteä risteilykeikalle. Siellä ei sitten esiintymistä enää tullut. Kun tulin pois, en meinannut saada vahvistimia raahattua laivasta itse ollenkaan. Olin viimeisillä voimillani.
Sairastumisensa jälkeen Jaakko Teppo pysyi poissa keikkalavoilta, mutta jälkeläiset jatkoivat musiikin tekemisen perinnettä.
– Olen jättänyt lauluntekohommat nuoremmilleni. He ovat jatkaneet hommaa ja kovasti yrittävät, mutta tänä päivänä se on erilaista kuin meikäläisen aikaan, mies sanoi tuolloin.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää