Jaakko Pirttiaho jäi salaman kaataman männyn alle ja halvaantui rintakehästä alaspäin – mies kuntoutui ja juoksi puolimaratonin: "Hän sanoi, ettei mun kävelystä tulisi muka mitään"

3:11
Videolla Jaakko Pirttiaho kertoo, mitä puolimaratoniin valmistautuminen häneltä vaati.

Jaakko Pirttiaho, 40, on joutunut kokemaan elämänsä aikana paljon vastoinkäymisiä. 

Siinä, missä hän nuoruudessaan pelkäsi alkoholisti-isänsä aggressiivista käytöstä ja menetti pikkuveljensä, niin aikuisiällä halvaantui lähes kokonaan, koki avioeron ja kaksi hometalokauppaa. Moni menettäisi järkensä jo yhdestä edellä mainituista koettelemuksista, mutta Jaakko on vahvistunut kokemuksistaan päivä päivältä.

Lapsuuttaan Jaakko Pirttiaho kuvailee kahdella sanalla: kaoottinen ja synkkä. Alkoholismi näkyi perheen arjessa päivittäin, kun hänen poliisina työskentelevä isänsä haki voimaa pullosta.

– Siinä selviydyttiin päivästä toiseen ja mentiin toisten ongelmien ehdoilla. Aina piti vähän pelätä, missä olotilassa isä tulee töistä kotiin.

Jaakko oli tottunut toimimaan auktoriteettina kolmelle nuoremmalle sisarukselleen. Nuori poika koki isänsä alkoholismin omaksi syykseen.

– Ajattelin, että vika oli minussa ja olin huono poika. Ajattelin, että minun tuli miellyttää enemmän, pärjätä koulussa paremmin, tehdä ruokaa ja siivota.

Kovasta yrityksestä huolimatta lapsuudenkotiin ei koskaan laskeutunut lempeää ilmapiiriä.

”Ajattelin, että mulla on minuutti elinaikaa”

Isäänsä miellyttääkseen myös Jaakko kouluttautui poliisiksi. Etelä-Savon poliisilaitoksella työskennellyt Jaakko muistelee MTV Uutisille 10 vuoden takaista keskustelua kollegoidensa kanssa. He puhuivat heinä-elokuun vaihteen kovista myrskyistä ja ukonilmoista, joita alueella oli liikkunut.

– Mietimme yövuorossa työkavereiden kesken, että onpas kumma, ettei kukaan ole jäänyt puun alle. Myrsky oli kuitenkin kaatanut paljon puita.

Yövuoro kutsui miestä myös seuraavana iltana. Päivällä hän ehti auttaa silloisia appivanhempiaan ulkotöissä, mutta kesken rälläköinnin alkoikin satamaan.

– Ajattelin, että vien sähkölaitteen sateensuojaan, etten saa sähköiskua.

Tämän jälkeen Jaakon silmissä pimeni. Noin kymmenisen sekuntia tajuttomana ollut mies havahtui maan tasalta.

– Heräsin ja huomasin valtavan ison männyn siinä mun vieressä. Tajusin heti, että olin jäänyt puun alle.

Ammattinsa puolesta onnettomuustilanteita nähnyt Jaakko pohti silmänräpäyksessä, miten vakava hänen tilanteensa mahtoi olla.

– Ensimmäinen tunne oli, etten saanut happea. Halusin päästä seisomaan, jotta keuhkot täyttyisivät ilmalla. Mun jalat eivät kuitenkaan liikkuneet. Ajattelin, että mulla on minuutti elinaikaa.

Pelastushelikopteri suuntasi väärälle paikalle

Jaakko muistaa entisen appiukkonsa ensimmäiset sanat tilanteessa.

– Hän oli todella jäyhä mies, mutta hän itki. Hän tuli viereeni ja voivotteli, että päästäni vuotaa verta.

Pelastushenkilökunta saapui paikalle kolmessa vartissa. Suuren männyn alla makaava Jaakko kertoo keskittyneensä vain hengittämään.

– Otin kiintopisteeksi pienen pajun, jota tuijotin, jotta pysyin tajuissani.

Jaakko muistaa pelastushenkilökunnan keskustelun. He päättivät odottaa paikalle vielä yhtä henkilöä, joka pystyisi kääntämään miehen turvallisesti.

– En nähnyt heitä, mutta kuulin äänet. He spekuloivat, ettei heillä ollut paaria, johon minut olisi voinut kääntää. Pelkäsin, että jos minut käännetään, niin selkärankani raksahtaa ja kuolen pois.

Mies kiidätettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ambulanssilla. Tien montut ja epätasaisuudet eivät helpottaneet tilannetta.

– Muistan jokaisen kuopan siinä metsätiellä. Pienikin töyssy aiheutti raksahduksia selässäni.

Myöhemmin hän sai kuulla, että tehtävään oli hälytetty myös pelastushelikopteri.

– Se oli virheellisesti suunnannut Uuraisiin, jossa leirintäalueella oli kaatunut puita. Pelastushelikopterin henkilökunta oli saanut väärää tietoa, että ihmisiä olisi jäänyt puun alle siellä. Kopterin oli tarkoitus tulla mun luokse.

"Jos jään henkiin, niin jään pyörätuoliin"

Sairaalassa otetut magneettikuvat kertoivat karun totuuden. Miehen päälle kaatunut puu oli katkaissut selkärangan poikki. Jaakko oli halvaantunut rintakehästä alaspäin.

– Mulle kerrottiin, että kyseessä on tosi vakavat vauriot. Ennuste oli se, että jos jään henkiin, niin jään pyörätuoliin.

– Kukaan ei puhunut mulle enää positiivisista tuloksista siinä vaiheessa.

Riskit huomioon ottaen kirurgit päätyivät operoimaan kolmekymppisen Jaakon. Selkärangan leikkauksen jälkeen pystyttiin vain toivomaan, että selkäydin palautuisi normaaliksi.

"Päätin, että sen on pakko liikkua"

Rintakehästä alaspäin halvaantuneen Jaakon kuntoutuminen oli alkanut. Jalat eivät liikkuneet, eivätkä varpaat ottaneet vastaan minkäänlaisia käskyjä.

– Lääkäri totesi, että jos varpaat eivät toimi kolmessa päivässä, niin ne eivät tule liikkumaan ikinä.

Päättäväinen mies halusi nähdä itsensä kävelevän vielä joku päivä. Lopulta vasen isovarvas liikahti.

– Katsoin varvasta ja päätin, että sen on pakko liikkua. Kun onnistuin, huusin iloissani sairaalasängyssä, Jaakko muistelee leveällä hymyllä.

Haastoi fysioterapeutin puolimaratoniin

Kuntoutuksessa Jaakkoa avusti juoksua harrastava fysioterapeutti. Siinä, missä Jaakko asetti itselleen ensin tavoitteita kävellä edes muutaman askeleen, fysioterapeutti harjoitteli tulevia pitkän matkan juoksuja varten.

– Hän sanoi mulle, ettei mun kävelystä tulisi muka mitään. Kävelin hänen mielestään kuin vanha nainen.

Silloin syttyi kipinä suuremmasta tavoitteesta.

– Vastasin hänelle, että katsotaanpa vuoden päästä. Haastan sut puolimaratonille. Se oli haaste myös itselleni, Jaakko toteaa nyt, kymmenen vuotta myöhemmin omilla jaloillaan seisten.

Yllä olevalla videolla Jaakko Pirttiaho kertoo, mitä puolimaratoniin valmistautuminen häneltä vaati ja millaisia haasteita hän kohtasi seuratessaan tavoitteitaan.

Jaakko Pirttiaho kertoo tarinansa myös juuri julkaistussa kirjassa Juokse, Jaakko, Juokse!

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja