Luulosairaudeksikin väitettyä fibromyalgiaa sairastaa Reumaliiton mukaan kahdesta viiteen prosenttia suomalaisista. Oireista kärsivä henkilö tuntee kiputiloja kehossaan ja saattaa kärsiä lepoa antamattomasta yöunesta. 21-vuotias Amanda Autere kärsii fibromyalgian oireista joka päivä.
Iloinen parikymppinen nainen avaa asuntonsa oven ja toivottaa tervetulleeksi kotiinsa. Pirteästä ja hymyilevästä olemuksesta ei ensikättelyssä uskoisi, millaisia tuntemuksia hän paraikaa ihonsa alla kantaa.
– Koskee jalkoihin, ja selkään sattuu myös. En tosin enää edes huomaa kipua, koska olen niin tottunut siihen.
Oireilu alkoi yläasteella
Amanda Autere opiskeli 8-luokalla, kun oireet alkoivat. Hammassärkyä muistuttava kipu alaraajoissa hidasti urheilusta innostuneen koripalloharjoituksia, ja kiputilojen vuoksi hän tyytyi yhä useammin seuraamaan harjoituksia vaihtopenkin puolelta.
– En pystynyt enää juoksemaan ollenkaan, koska juoksuaskeleet sattuivat tosi paljon. Myös ranteet olivat kipeät.
– Se oli rankkaa, koska harjoituksia olisi ollut neljä kertaa viikossa.

