J. Karjalainen menestyksestään: Olimme kuin sirkus

Laulaja-lauluntekijä J. Karjalainen on ehdolla kuudessa eri kategoriassa Emma-gaalassa. Hän vertaa uuden levyn tuomaa menestystä Väinö-kappaleen julkaisua seuranneeseen huumaan.

Menestyksekkään paluun keikkalavoille tehnyt J. Karjalainen on otettu Emma-ehdokkuuksistaan. J. Karjalainen on ehdolla esimerkiksi vuoden albumi - ja kriitikoiden valinta kategorioissa.

– Eihän näitä hommia palkintojen takia tehdä. Jengi on pitänyt lauluista, ja seurauksena tulee näitä ehdokkuuksia, J. Karjalainen totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Et ole yksin -levy tavoittelee vuoden albumin Emmaa, ja levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Mennyt mies vuoden biisin palkintoa.

– Olen itse tyytyväinen levyyn, sillä itselleni minä niitä teen. Tuntui todella hyvältä huomata, että myös muut pitävät siitä. Vuoden biisi -Emma olisi mieluisin, sillä olen lauluntekijä, se on ydin. Laulusta kaikki lähtee, ja niiden varassa kaikki on.

Vuosi 2013 oli J. Karjalaiselle menestyksekäs ja kiireinen. Paras muisto löytyy Mennyt mies -singlen julkaisun ajoilta.

– Avasin YouTuben ja aamuyhdeksältä videolla oli sata katsojaa, ja luku kasvoi koko ajan. Kaikki olivat ihan hulluina, sain sähköpostiin viestejä, että mieletön juttu jäbä, hyvää matskua, hän innostuu.

J. Karjalainen kiittelee myös keikoille lippuja ostanutta yleisöä, joka antoi bändin elää rokkiunelmaansa todeksi jälleen kerran.

– Olimme kuin jonkinlainen sirkus, joka tulee kaupunkiin, ja se on pakko nähdä. Samanlaista oli joskus Väinön ja Ankkurinapin aikoina, että tämä Karjalainen on pakko nähdä, ja kaikki paikat olivatkin loppuunmyytyjä.

Muusikko uskoo, että kaikki bändin jäsenet ovat samoilla linjoilla hänen kanssaan.

– Kun sen on saanut elää, sitä ei koskaan unohda. Me kaikki vanhat miehet J. Karjalainen -bändissä jaoimme sen: voi että, miten oli hieno juttu, että saatiin kokea tämä, J. Karjalainen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat