Itämeren puhdistuminen vaatii kaikkien osallistumista

Itämeren pääaltaan pohjalle on kertynyt hapettomuutta ja suuri määrä fosforia, joka sopivissa sääoloissa aiheuttaa massiivisia leväkukintoja. Itämeri ei kestä enää lisärehevöitymistä.

Tänä kesänä on saatu myös varovaisen myönteisiä uutisia itäiseltä Suomenlahdelta, jossa vesi on kirkkaampaa kuin vuosikymmeniin. Suomenlahden fosforipäästöt ovat vähentyneet 60 prosenttia.

Olen ympäristöministerinä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa tehnyt paljon töitä sen eteen, että venäläisen Kingiseppin lannoitetehtaan fosforipäästöt on saatu kuriin. Suomi on pitkään vaikuttanut siihen, että Pietarin jäteveden puhdistamo puhdistaa nyt vettä tehokkaammin kuin monet suomalaiset pienpuhdistamot.

Viime vuoden syksyllä sain ympäristöministerinä tuen uusille kaikkia koskeville vuoden 2020 päästövähennystavoitteille, joiden avulla edetään kohti Itämeren hyvää tilaa. Näitä päätöksiä on nyt tehokkaasti toimeenpantava kaikissa maissa, myös Suomessa. Itämeren pelastamiseksi tarvitaankin kansainvälistä yhteistyötä, mutta pelkkä naapureiden syyttely ei auta, kun oma takapiha on rempallaan.

Itämeri on maailman saastunein meri ja Suomi on Pohjoismaiden suurin Itämeren kuormittaja. Tästä huolimatta tehokkaimmat toimenpiteet Itämeren tilan parantamiseksi herättävät meillä vuodesta toiseen itsepintaista vastustusta.

Maatalouden etujärjestöt taistelevat ravinnepäästöjen vähentämistä ja ympäristötukien uudistamista vastaan. Samalla ne maanviljelijät, jotka näkevät vaivaa ympäristöystävällisten vaihtoehtojen etsimiseksi, jäävät palkitsematta.

Voikin kysyä, ajavatko maatalouden edunvalvojat ja maaseutuhallinto maanviljelyn tai maaseudun asiaa vastustaessaan tehokkaita toimia vesistöjen tilan parantamiseksi. Maatalouden kannattavuus on pitkällä aikavälillä suoraan riippuvaista siitä, että vesiensuojelu on tehokasta. Tehokas ravinteiden kierrätys on myös maatalouden etu, sillä fosfori kuuluu maahan eikä veteen.

Tällä hetkellä ympäristötukijärjestelmä ei kuitenkaan kannusta siihen, että maatila toimisi ympäristön näkökulmasta kestävästi, vaan riittää, että laittaa ruksit oikeisiin ruutuihin. Maatalouden ympäristötukien tulisikin torjua ympäristöhaittoja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla eikä toimia yleisenä maataloustukena.

Tilannetta saatiin tiukkojen neuvottelujen jälkeen hieman parannettua maaseudun kehittämisohjelmassa, jossa puolet ympäristötuista kohdennettiin alueellisesti sekä tila- ja lohkokohtaisesti vesiensuojelun kannalta herkimmille alueille, kuten Etelä- ja Lounais-Suomen pelloille. Ravinnepäästöjä pyritään vähentämään myös ravinteiden kierrätysohjelmalla, jonka erityisenä tavoitteena on parantaa Saaristomeren ja Selkämeren tilaa vähentämällä fosfori- ja typpipäästöjä mereen.

Vesiensuojelu on osa maaseudun uutta taloutta. Luonto- ja kalastusmatkailu sekä sitä tukevat matkailupalvelut edellyttävät puhdasta luontoa ja vettä. Nämä maaseudun tulevat kasvunlähteet voivat hyvin elää rinnan vesistöjen kannalta kestävällä pohjalla toimivan maatalouden kanssa. Silloin kaikki voittavat.

Suurin tarvittava muutos on se, että vesiensuojelu koskettaa kaikkien elinkeinojen ja talouden tapaa toimia. Enää ei voi suojella luontoa toisaalla ja toisaalla hyödyntää sitä kestämättömällä tavalla. Talouden viherryttäminen luo työpaikkoja paitsi luontomatkailun myös esimerkiksi vesienpuhdistusteknologian kehittämisen saralla.

Kun Itämeri on viime vuosikymmenien päästöjen vuoksi laboratorio ihmisen luonnonpilaamisen vaikutuksista, nyt voimme tehdä Itämeren laboratorioksi niistä ratkaisuista, joita kaikkialla maailmassa tarvitaan vesien puhdistamiseksi. Tämä tarjoaa Suomelle myös merkittäviä vientimahdollisuuksia. 

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.)