Itälä alentaisi työnantajamaksuja

Kokoomuksen puheenjohtaja haluaisi työnantajamaksujen alennuksen hallitusohjelmaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja, sisäministeri Ville Itälä vaatii, että uuden hallituksen on kirjattava ohjelmaansa työnantajamaksujen alennus. Itälä kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomissa, että maksuja alentamalla voitaisiin luoda uusia työpaikkoja palvelualoille. Rahoitusta kokeiluun Itälä hakisi työllisyysmäärärahoista.

-Maassa on paljon tekemätöntä työtä erityisesti palvelualoilla ja matalan palkkatason töissä. Nämä työt on saatava muuttumaan työpaikoiksi, Itälä kirjoittaa.

Itälä vetoaa kahden tutkijan, Pasi Holmin ja Vesa Vihriälän laskelmiin, joiden mukaan työnantajamaksujen alennus voisi luoda 20-35 000 uutta työpaikkaa. Ranskassa ja muuallakin Euroopassa kokeiltu malli toimisi siten, että työntekijän kuukausipalkan perusteella palautettaisiin työnantajalle osa työnantajalle.

-Tutkimustulosta ei voi olla huomioimatta. Kun on nähtävissä realistinen mahdollisuus parantaa työllisyyttä ja helpottaa hyvinvointiyhteiskunnan murentavaa työttömyyttä, on siihen tartuttava. Seuraavan hallituksen on käynnistettävä kokeilu, Itälä kirjoittaa.

Itälä toteaa, että mallin kustannukset voivat vaihdella, mutta myöntää, ettei se ole halpa ratkaisu. Holm ja Vihrilälä ovat itse arvioineet, että mallin kustannukset voisivat olla noin 700 miljoonaa euroa vuodessa.

-Siksi pitäisi pohtia olisiko kokeilu rahoitettavissa nykyisten työllisyysmäärärahojen puitteissa. Lisäksi on varmistettava, ettei toimenpiteillä saa olla työmarkkinoita vääristäviä vaikutuksia, Itälä kirjoittaa.

Itälä paheksuu kolumnissaan keskustan puolelta tulleita syytöksiä, ettei kokoomus ole ollut aktiivinen työllisyyspoliittisessa keskustelussa. Hän pitää käsittämättömänä, ettei Anneli Jäätteenmäen johtama keskusta ole huomannut kokoomuksen useita uusia avauksia työllisyyden parantamiseksi.

-Keskusta voisikin seurata mitä ympärillä tapahtuu ja keskittyä vähemmän omien katteettomien lupausten viljelyyn, sivaltaa Itälä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat