Istuminen tappaa – lue vinkit arjen aktivointiin
Viime vuosien aikana on tultu tulokseen, että liikunnan kuntoa kohottava vaikutus on kahtalainen. Paitsi että liikunta edistää terveyttä, liikkumattomuus on terveydelle haitallista. UKK-instituutin johtaja kertoo Studio55.fi-ohjelmassa, miten arkeensa saa lisää liikettä.
Vaikka liikkuisi rankkoja urheilusuorituksia useita tunteja viikossa, se ei korvaa muun arjen passiivisuuden aiheuttamia haittoja.
Istumatyötä tekevälle uutiset ovat epämieluisia ja arjen aktiivisuus voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. UKK-instituutin pääjohtaja Tommi Vasankarilla on muutamia vinkkejä siihen, mistä kannattaa aloittaa.
– Työmatkalla voi hypätä bussista pysäkkiä tai kahta aiemmin töihin tullessa tai kotiin mennessä ja kävellä ne muutamat lisäaskeleet. Hissin sijaan voi valita portaat, Vasankari neuvoo.
Työympäristö kannattaa Vasankarin mukaan järjestellä niin, ettei työpöydän äärestä ulotu kaikkeen tarpeelliseen – näin pitkin toimistoa tulee hieman liikuttua. Vasankari huomauttaa myös, ettei television ohjekirjassa kehoteta tuijottamaan sitä istuen.
– Meidän perheessä on laitettu television edusta uusiksi. Olemme sijoittamassa siihen kuntopyörää ja juoksumattoa. Ajatus on se, että jos on ne omat jutut, mitä haluaa joka ilta tv:n ääressä katsoa, ei tarvitse samalla kerryttää istumista. Miksen voisi samaan aikaan kuntoilla?
Jos ei ole valmis lähtemään aivan Vasankarin linjoille, myös jumppapallon päällä television katsominen riittää.
Tommi Vasankari kertoo myös Muutosta liikkeelle -ohjelmasta, jonka tavoitteena on tarttua arjen passiivisuuteen. Katso lisää lähetyksestä.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää