Tietokirjailija ja toimittaja Laura Pörsti selvitti, miksi vihasi liikuntaa. Nämä asiat hän oivalsi.
Laura Pörsti harrasti ja kilpaili tenniksessä lukioaikana, mutta aikuisuuden myötä liikkuminen jäi pois elämästä.
– Liikunta ei koskaan ollut sellaista, josta olisin kokenut kauheasti iloa. Se oli enemmän ollut kauheaa suorittamista, mitä kuului tehdä.
Kului parikymmentä vuotta, kunnes Pörsti havahtui siihen, ettei yli 40-vuotiaan, kahden lapsen äidin ja naisen, elimistö enää kestänyt liikkumatonta elämäntapaa.
– Huomasin, että alkaa kroppa romahtaa, jos en tee mitään. Siksi yritin keksiä jutun, jolla saan itseni liikkeelle, Pörsti kertoo Huomenta Suomessa.
Lue myös: Kaikki nämä hyödyt liikkumisesta saat heti, parissa viikossa tai parissa kuukaudessa
"Liikuntapuhe on kaapattu"
Pörsti alkoi työstämään suhdettaan liikuntaan kirjoittamalla aiheesta omaelämäkerrallisen tietokirjan Antiliikkuja (Gummerus 2025).
Prosessin aikana hän huomasi itse asiassa liikkuvansa arjessaan jo suhteellisen paljon, mutta julkinen puhe liikunnasta oli hämärtänyt mielikuvaa siitä, mitä liikkuminen on.
– Liikuntapuhe on kaapattu. Sitä tekevät elastisvartaloiset ihmiset, jotka jollain tavalla nauttivat tuloksellisuudesta, sykkeestä, painojen lisäämisestä ja tavoitteista.
Liikunnasta oli pinttynyt Pörstin mieleen asia, jota pitää harrastaa tietyssä paikassa, josta pitää maksaa ja johon tarvitaan tietynlaiset vaatteet.
– Prosessin aikana tajusin, että kävelen aika paljon, koska vien lapsia päiväkoteihin, jotka ovat etäällä toisistaan. Pyöräilen luontaisesti aika paljon.
Pörsti ymmärsi, että myös arkinen liikkuminen on liikuntaa.
– Tajusin, että nämäkin ovat varteenotettavia asioita.
Lue myös: Lihava keho voi vaikeuttaa liikunnan harrastamista – näitä lajeja kannattaa kokeilla
Liikkumisen vähyys ei ole laiskuutta
Oleellista Pörstille on ollut ymmärtää, että liikkumisesta tehdään otsikoissa ja julkisessa puheessa yksinkertaisempaa kuin se todellisuudessa on.
– Musta on tuntunut, että kauhean monimutkaisesta asiasta tehdään kauhean yksikertaista, että kun vaan reipastut ja otat itseäsi niskasta kiinni.
Todellisuudessa ihmisillä on arjessaan konkreettisia esteitä liikkumiselle.
– Kun listasin esteitä, mitä itselläni oli liikkumisen tiellä, ne olivat perhetilanne, vaatteet, raha ja arkuus mennä paikkaan, jossa on paljon liikkuvia ihmisiä, koska en koe kuuluvani sinne.
– Esteiden etsiskely auttoi ymmärtämään, ettei tämä [liikkumattomuus] ole laiskuutta vaan tähän on rakennettu kohtuuttomasti esteitä.
Lopulta Pörsti löysi ratkaisun etsimällä omasta arjesta pieniä hetkiä, joissa hän voi liikkua.
– Esimerkiksi, kun menen lasten kanssa leikkipuistoon, voin harrastaa pientä tätiparkouria.
Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!