Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että sen suorittamassa valvonnassa oli loppuviikosta kädet täynnä ylinopeuksia.
Poliisin mukaan ylinopeuksien myötä "moni kuljettaja saa nyt tauon ajamisesta.
Länsi-Uudenmaan poliisin loppuviikon liikennevalvontaan kuului muun muassa rattijuopumus- sekä nopeusvalvontaa Lohjalla, Raaseporissa ja Espoossa. Poliisi kertoo valvoneensa lisäksi kevyttä liikennettä Lohjalla.
– Helatorstaina nopeus- ja rattijuopumusvalvonnalle näyttikin olevan tarvetta, kun seitsemältätoista autonkuljettajalta lähti toimintansa seurauksena ajokortti, kertoo komisario Hannu Kontola.
Poliisin mukaan Espoon Bodomintiellä kaksi kuljettajaa syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla huomattavaa ylinopeutta. Perjantai oli hieman rauhallisempi, mutta lauantain koittaessa lukuisat kuljettajat päätyivät jälleen ajokieltoon.
– Lisäksi Espoon ja Kirkkonummen alueella, esimerkiksi Ruukintiellä ja Koskelontiellä, kokoontui suuri määrä mopoja ja moottoripyöriä. Osallistujia oli arviolta parisataa henkeä ja kokoontuminen aiheutti jonkin verran liikennehaittaa.
Koko loppuviikon aikana, torstaista sunnuntaihin 14.–17.5. Länsi-Uudenmaan poliisi määräsi peräti 48 ajokieltoa.
– Kirjoitimme sakkoja ja määräsimme liikennevirhemaksuja kaiken kaikkiaan noin sata kappaletta. Totesimme lisäksi 22 rattijuopumusta, poliisi kertoo.

