Ismo vai Ilkka Alanko? Näin veljekset ovat huijanneet yleisöä

Neljä Ruusua -bändinsä kanssa paluuta tekevä Ilkka Alanko kertoi MTV3.fin haastattelussa, miten hän on veljensä Ismo Alangon kanssa juksannut yleisöä.

MTV3.fi haastatteli Ilkka Alankoa Helsingin Olympiastadionilla, kun mies oli valmistautumassa illan keikkaa varten. Perjantaina Katkera kuu -albumin julkaiseva Neljä Ruusua esiintyy illalla mellevissä puitteissa kutsuvierasyleisölle.

Muusikkoveljekset Ismo, 51, ja Ilkka, 42, sekoitetaan usein toisiinsa, vaikka heillä on yhdeksän vuotta ikäeroa. Sekaannukset eivät ole ajan kuluessa vähentyneet.

– Jatkuvasti meitä sekoitetaan puolin ja toisin. Varmaan jommankumman hautajaisiinkin tulee vielä väärää väkeä, Ilkka Alanko naurahtaa.

Ilkka toteaakin tehneensä Ismon kanssa erilaisia jäyniä ja veljekset ovat onnistuneet huijaamaan yleisöä esiintymällä toistensa keikoilla.

– Silloin, kun Neljällä Ruusulla oli tapana pukeutua valkoisiin vaatteisiin, niin Ismo pölähti encoren aikana lavalle esittämään minua. Ismo oli opetellut kaikki maneeritkin. Parilla keikalla noita on ennen muinoin tehty.

Jekkuja on tehnyt puolin ja toisin ja kävipä Ilkka kerran veljensä puolesta pokkaamassa palkinnon.

– Ismo palkittiin G. Pula-aho -patsaalla. Ja kun tuli palkintojenjakotilaisuuden aika, niin soitin Ismon vaimolle, lainasin Ismon keikkapuvun ja tupeerasin hiukset samalla lailla pystyyn. Treenasin kaikki Ismon esiintymismaneerit ja vedin muutaman biisin, takarivissä jengi ei ollut edes tajunnut, että se ei olekaan Ismo, Ilkka muistelee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat