Iskikö flunssa? Testaa 10 kohdan korjaussettiä – ja pian voit paremmin
Flunssan oireet kestävät usein yli viikon. Kurkkukipu, nenän vuotaminen, kuume ja yskä voivat kuitenkin parantua myös nopeammin, kunhan konstit ovat oikeat.
Pahassa flunssassa ei kannata mennä töihin tai kouluun muita tartuttamaan. Siksi potilaan kannattaakin jäädä kotiin lepäämään ja parantelemaan itseään.
Brittilehti The Sun listasi tehokkaita keinoja, jotka voi testata vuorokauden aikana.
1. Ota kuuma suihku
Aamuinen kuuma suihku auttaa vuotavaan nenään, kertoo Cardiffin yliopiston emeritusprofessori Ron Eccles. Samalla kun höyry puhdistaa tukkeutuneita onteloita, kuuma vesi lievittää jomottavassa kropassa tuntuvaa särkyä.
2. Nappaa jotain C-vitamiinipitoista
C-vitamiinin arvellaan lyhentävän flunssan kestoa noin päivällä, kertoo Sydän.fi-verkkosivusto. Terveyskirjasto tosin huomauttaa artikkelissaan, että C-vitamiinin tehosta perusterveiden ihmisten flunssan hoitoon on vain vähän todettua tehoa. Yrittänyttä kuitenkaan ei laiteta, eikä hedelmien ja marjojen syömisestä haittaakaan ole.
Koska moni kokee C-vitamiinin piristävänä, kannattaa sen tankkaus ajoittaa aamuun. Esimerkiksi appelsiinimehu ja puuro marjoilla on hyvä aamupala flunssaiselle, vinkkaa ravintofysiologi Amanda Ursell.
Lue myös: Asiantuntija listasi ruoat, jotka parantavat vastustuskykyä – syö näin, jos haluat pysyä terveenä
3. Kokeile suolapiippua
Suolakiteitä sisältävää suolapiippua voidaan käyttää nuhan aiheuttamiin hengityselinten ongelmiin. Suolapiipun aiheuttaman puhdistusprosessin alkamisen jälkeen epäpuhtaudet poistuvat yskimällä ja nenän vuodolla, kertoo suolapiippuja myyvä Apteekkituotteet.fi.
Suolapiippua käytetään hengittämällä suulla sisään laitteessa olevan aukon kautta. Uloshengitys tulee nenän kautta. Suolapiippu kannattaa käyttää 5–20 minuuttia päivässä.
4. Pysy sisällä lämpimässä
Heti flunssan ensioireiden iskiessä ihmisen olisi hyvä pysyä sisällä lämpimässä. Yleislääkäri Sarah Brewer sanoo The Sunille, että erityisesti nenän kylmettyminen voi haitata immuunijärjestelmän toimintaa, jolloin infektioille on entistä alttiimpi.
Jos ulos on pakko mennä, kannattaa päälle pukea lämpimästi ja nenä peittää kaulahuivilla.
5. Lounaaksi kanakeittoa
Kanakeitto on tutkitusti paras ruokavaihtoehto flunssakauteen. Kanakeitto voi helpottaa ylähengitystieinfektioita, sillä se sisältää tulehdusta lievittäviä ainesosia. Myös kanakeiton aromit, mausteet ja lämpö auttavat taistelemaan flunssaa vastaan.
– Kanakeitto on lämmintä, ravintorikasta ja saa olon tuntumaan paremmalta. Se on täydellistä lohturuokaa, ja kipeänä jos milloin, on ok syödä lohturuokaa, korva-, nenä- ja kurkkutautiopin lääkäri Adam Frosh sanoo The Sunille.
6. Juo paljon
Kuume voi aiheuttaa nestehukkaa, minkä vuoksi riittävä juominen kipeänä on tärkeää. Juomaksi kannattaa valita vettä, mehua tai teetä. Alkoholin käytön kanssa kannattaa olla varovainen, sillä se voi pahentaa nestevajausta entisestään ja tehdä flunssapotilaan olosta entistäkin tukalamman.
Lue myös: Toimittaja joi sitruunavettä joka aamu viikon ajan – kokeilu yllätti niin hyvässä kuin pahassa
7. Nappaa välipalaksi pähkinöitä
Ravintofysiologi Amanda Ursell suosittelee flunssaisia nauttimaan välipalaksi kourallisen parapähkinöitä. Parapähkinät sisältävät runsaasti seleeniä, jota tarvitaan erityisesti vastustuskyvyn optimaalisen toiminnan turvaamiseen.
8. Currya illalliseksi
Tuliset mausteet, kuten chili, ärsyttävät nenän limakalvoja, mikä saa irrottaa limaa ja saa nenän vuotamaan. Currymuhennoksen tapainen tulinen ruoka onkin hyvä kotikonsti tukkeutuneen nenän avaamiseen. Ruokaan kannattaa upottaa myös runsaasti valkosipulia, jolla tiedetään olevan antibakteerisia ja antiseptisia ominaisuuksia.
9. Ota lääkkeitä
Tulehduskipulääkkeet, kuten aspiriini ja ibuprofeiini lievittävät päänsärkyä sekä korva-, nielu ja lihaskipuja. Särkylääke kannattaa napata juuri ennen nukkumaanmenoa, sillä oireiden helpottuminen auttaa nukahtamaan.
10. Nuku riittävästi
Unta ei syyttä kutsuta "parhaaksi lääkkeeksi", eikä flunssapotilaan kannata tinkiä kahdeksan tunnin yöunistaan. Nukkuminen auttaa kehoa latautumaan ja vahvistaa vastustuskykyä. Vähäiset unet puolestaan heikentävän elimistön kykyä taistella taudinaiheuttajia vastaan.
Lähteet: The Sun, Daily Mail, Terveyskirjasto, Sydän.fi, Apteekkituotteet.fi
Uusimmat
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
19:29
Niko Hovisella huima paluu kaukaloon, Jukureiden tuska syveni – näin SM-liigakierros eteni
-
19:15
Varmistus: HJK ei ole mestari
-
19:13
Ensi viikolla lämpenee: Eurooppaa lähestyvä hurrikaani tuo lämpöä myös Suomeen
-
19:12
Trump palaa kampanjoimaan kaupunkiin, jossa häntä ammuttiin – mukana Elon Musk
-
18:59
Nyt riitti! Yleisöltä raju reaktio Mikkelissä – SM-liigajumbolle tyly ele
-
18:53
Painajaismainen yö Bosniassa – luonnonvoimat vei ainakin 16 hengen: "Minulla ei ole enää ketään"
-
18:42
Lahdessa lävähti historian hurjin leuanvetotulos – lajilegenda hämmästyi Marian uudesta ME:stä
-
18:39
Nolo kosto! SM-liigassa tunteet kuumina – Lukko-järkäleen "nouto" epäonnistui karulla tavalla
-
18:27
Vaarallinen "peukku" valtaa huumekauppaa, näkyy jo kaduilla – psykoosi voi alkaa päivissä
-
18:18
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
18:06
SM-liigasensaatio Max Lindroth teki taikojaan – yksi temppu oli liikaa, tuomareilta kova päätös
-
18:01
Masked Singer Suomi -ohjelmaan mukaan jälleen uusi hahmo
-
17:58
Tältä näyttää huomisen sää: Sateenvarjolle paikoin käyttöä
-
17:42
SM-liigan kriisiseura taas hätää kärsimässä – Karri Kiveltä raju kommentti
-
17:33
Hittiruoka maksaa alle euron annokselta, jos teet sen itse!
-
17:19
Keskustan Kaikkonen MTV:llä: Lääkäriopiskelijoille velvoite työskennellä julkisella puolellakin – "Ei kohtuuton vaatimus"
-
17:17
Liverpool-tähdestä huolestuttava näky
-
17:14
Sähkömopon akku oli latauksessa rivitalossa Tohmäjärvellä: Seuraavaksi tarvittiin sammutuskranaattia
-
Lataa lisää