Flunssa eli nuhakuume paranee yleensä itsestään. Toipumista voi tukea antamalla elimistölle riittävästi lepoa ja nestettä.
Karhea kurkku, päänsärky ja vilunväreet ovat tavallisia ensioireita elimistöön iskeneestä flunssasta. Nuhakuumetta aiheuttavat sadat eri virukset, joilla on tapana levitä ilmojen viiletessä ja ihmisten pakkautuessa sisätiloihin toistensa läheisyyteen.
Lue myös: Tässä vaiheessa flunssaan sairastunut on tartuttavimmillaan
Pärskeiden ja kosketuksen kautta tarttuvat flunssavirukset aiheuttavat yleensä parista päivästä pariin viikkoon kestävän lievän taudin.
Vaarattomuudesta huolimatta kipu, kuume, väsymys, nuha ja tukkoisuus ovat ikäviä seuralaisia. Moni kokeileekin erilaisia vippaskonsteja parantumistaan edistääkseen, mutta paranemista jouduttavaa hoitoa nuhakuumeeseen ei ole tarjolla.
Ravintolisät ja oireita lievittävät lääkkeet eivät juuri lyhennä sairastamisaikaa, vaan flunssa paranee samassa ajassa itsestään. Hyvin simppelit kotikonstit tukevat nopeaa toipumista.
"Aliarvioitu" keino flunssan selättämiseen
Tärkeintä olisi yksinkertaisesti levätä, jotta immuunijärjestelmä voi taistella virusta vastaan täydellä teholla. Sängyn tai sohvan pohjalta on hyvä nousta silloin tällöin jaloittelemaan, mutta kovaa fyysistä rasitusta tulee välttää. Ihmisten ilmoille ei kannata kipeänä lähteä, jotta tauti ei leviä.