IS: Suomalaismuusikon perintöriita käräjille

Ex-vaimo ja leski kiistelevät vuonna 2006 kuolleen muusikko Juice Leskisen perinnöstä oikeudessa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Juice Leskisen huomattava perintö on edelleen jakamatta, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut aikaa jo yli kolme ja puoli vuotta. Ilta-Sanomien mukaan Juicen leski ja ex-vaimo ovat valittaneet asiasta Pirkanmaan käräjäoikeuteen.

Lehden mukaan perinnön jakamista on mutkistanut muun muassa se, että Juicen ja kahden hänen ex-vaimonsa omaisuuden ositus on edelleen tekemättä, vaikka toisessa tapauksessa avioerosta on ehtinyt kulua jo yli 20 vuotta.

Juice oli naimisissa Tarjan kanssa vuosina 1977-1989. Pariskunnalla ei ollut avioehtoa. Annelen kanssa Juice oli naimisissa 1993-2002. Pariskunta teki avioehdon. Vuonna 2004 Juice avioitui Sarin kanssa. Myös heillä oli avioehto.

Ilta-Sanomien mukaan pesänjakaja, asianajaja Tuomo Marttila teki perinnöstä ositusehdotuksen Tarjan ja Juicen sekä Annelen ja Juicen välillä helmikuussa. Pesän osakkailla oli mahdollisuus valittaa osituksesta. Osituksesta on tehty kaksi valitusta käräjäoikeuteen. Ilta-Sanomien mukaan ex-vaimo on tehnyt osituksesta muistutuksen 7. heinäkuuta. Seuraavana päivänä käräjäoikeuteen oman valituksen jätti leski Sari Leskinen.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat