Näyttelijä Anu Sinisalo kertoo Ilta-Sanomille jännittäneensä Vares-elokuvan seksikohtauksia.
Anu Sinisalo nähdään Vares – Pahan suudelma -elokuvassa Lailan roolissa. Laila on yksityisetsivä Vareksen petikumppani, joten Sinisalo aloitti kuvaukset rakastelukohtauksella Jussi Vareksen roolia näyttelevän Antti Reinin kanssa.
– Se oli aika jännittävää, sillä teimme sänkykohtauksen heti ensimmäisenä päivänä. Pyysin saada koskettaa Anttia ensin ihan vaatteet päällä, että tietäisin, miltä hän edes tuntuu. Oma pulssini oli ainakin 250, kun aloimme kuvata kohtausta. Sanoin Antille, että nyt pelottaa, auta minua! Sinisalo kertoo lehdelle.
Tilanteen erikoisuutta ja jännitystä lisäsi se, ettei Anu ollut tuntenut Anttia aiemmin. Anu kiittelee lehdessä Antin kannustaneen ja rohkaisseen häntä kohtaukseen.
Anu Sinisalo ihastuttaa jälleen keväällä MTV3:n Helppo elämä -sarjassa.
(MTV3)