Iran: Kurdinainen Mahsa Amini, 22, kuoli sairauteen eikä pahoinpitelyyn – tapaus aloitti mielenosoitusten vyöryn

Suomen iranilainen Azzar Sarikhani kertoo, mistä Iranin mielenosoituksissa on kyse 3:08
Suomen iranilainen Azzar Sarikhani kertoo, mistä Iranin mielenosoituksissa on kyse

Iranin siveyspoliisin syyskuussa kiinni ottama Mahsa Amini kuoli sairauteen eikä pahoinpitelyyn, kerrotaan Iranin viranomaisten julkaisemassa rikosteknisessä raportissa. Kuoleman kerrotaan liittyneen Aminille lapsena tehtyyn aivokasvaimen leikkaukseen.

Irania viime viikkoina ravistelleet mielenosoitukset saivat alkunsa 22-vuotiaan kurdinaisen kuoltua siveyspoliisin käsissä. Viranomaiset ovat kiistäneet pahoinpitelyn, mutta mielenosoittajien mukaan Amini kuoli päähän osuneen iskun seurauksena.

Iranissa naiset ovat lähteneet kaduille vaatimaan suurempia vapauksia ja protestoimaan Aminin kuolemaa. Tukimielenosoituksia on järjestetty ympäri maailmaa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan viime viikkojen mielenosoitukset ovat olleet rajuimmat Iranissa sitten vuoden 2019, jolloin yli 300 ihmistä kuoli polttoaineiden hinnankorotusten takia puhjenneessa protestiaallossa.

Iran on syyttänyt ulkomaisia toimijoita mielenosoituksista ja mielenosoittajien yhteenotoista turvallisuusjoukkojen kanssa.



Iran kiistää turvallisuusjoukkojensa tappaneen teinin mielenosoituksessa


Iranin oikeuslaitos on kiistänyt väitteet siitä, että maan turvallisuusjoukot olisivat syyskuussa tappaneet mielenosoituksiin osallistuneen 16-vuotiaan Sarina Esmailzadehin.

Amnesty International kertoi syyskuun lopulla, että Esmailzadeh oli kuollut päähän kohdistuneiden pampuniskujen seurauksena.

Iranilaissyyttäjän mukaan tutkinta on kuitenkin paljastanut, ettei tytön kuolema liittynyt mielenosoituksiin. Syyttäjän mukaan tyttö oli sen sijaan tehnyt itsemurhan hyppäämällä rakennuksen katolta.

Lue myös:

    Uusimmat