Invictus – voittamaton

Clint Eastwood, 80, on yhä terässä. Mitä ohjaajanuran pituuteen ja monipuolisuuteen tulee, nelinkertaisen Oscar-voittajan uutukaisen nimi voisi viitata häneen itseensä. Invictus – voittamaton kertoo kuitenkin tositarinan siitä, kuinka presidentti Nelson Mandela yhdisti voimansa sitkeän rugby-kapteenin kanssa antaakseen kansalleen uuden toivon.

1990-luvun alussa Etelä-Afrikka on apartheidin jäljiltä jakautunut niin rodun kuin toimeentulonkin perusteella. Vastavalittu Mandela (Morgan Freeman) uskoo voivansa eheyttää riitaisan kansakuntansa urheilun universaalin kielen avulla, ja niin hän kannustaa eteenpäin Francois Pienaarin (Matt Damon) altavastaajaksi katsottua rugbyjoukkuetta kohti vuoden 1995 MM-kisojen finaalia.

Apartheidin aika heittää vain yhden mustan pelaajan omaavan Springboks-joukkueen ylle pitkän ja synkän varjon, ja siitä ennakkoluuloton presidentti koettaa päästä eroon. Kaksikymmentäseitsemän vuotta Robben Islandin vankilasellissä eivät ole tehneet hänestä katkeraa vaan suvaitsevaisen rauhan miehen.

Samalla Mandelan värillinen henkilökunta etunenässään uskollinen Tony (Jason Tshabalala) koettaa sopeutua yhteistyöhön valkoihoisten henkivartijoiden kanssa. Nämä ovat aiemmin leimanneet suojeltavansa terroristiksi, mutta alkavat vähitellen kunnioittaa joviaalia kansalaisoikeustaistelijaa.

Rotuennakkoluuloja Eastwood lähestyi myös edellisessä ohjauksessaan, rasistisesta punaniskasta kertovassa Gran Torinossa (2008), mutta hyvin erilaisesta näkökulmasta. Jos se oli pienimuotoinen ja tunnistettava, Invictus puolestaan pitää henkilönsä etäällä, jopa ihannoivalla jalustalla. Teos ei yritäkään kertoa millaisia miehiä kaksi sankaria ovat todellisuudessa; he ovat lähinnä historiallisten teemojen välikappaleita.

Tämä tekee elokuvasta hitusen verettömän. Se on aiheeltaan kiinnostava, moitteettomasti näytelty ja loppua kohden tunnetasoaankin kasvattava menestystarina, mutta koskettavin draama jää uupumaan. Parhaimpien töidensä kuten Menneisyyden ote tai Armoton intensiteettiin ohjaaja ei nyt yllä; mutta eihän sitä aina voi.

Urheilukuvauksena Invictus on mukaansatempaava, etenkin kun ultraväkivaltaista kurapainia näkee valkokankaalla harvoin. Möykyksi itsensä pumpannut Damon on fyysisessä osassaan uskottava, samoin autoritaarisiin tietäjärooleihin erikoistunut Freeman, josta on saatu hämmästyttävästi esikuvansa näköinen. Kumpikin kisaa ensi kuussa Oscarista.

Teksti: Tuuve Aro