Interpolin sivuilta löytyi vielä eilen kuva 4-vuotiaasta pojasta, joka oli ilmoitettu kadonneeksi. Interpolin sivuilla on niin sanottuja keltaisia ilmoituksia kadonneeksi ilmoitetuista henkilöistä, joiden sijainnista tai henkilöllisyydestä ei ole tietoa.
Selvisi kuitenkin, ettei pojan pitänyt olla listalla ensinkään.
Keskusrikospoliisista kerrotaan, että kyseessä oli virhe, eikä pojan kuvaa, tämän nimeä ja tämän vanhempien nimiä ollut tarkoitus laittaa yleiseen jakeluun. Tiedot oli tarkoitettu muiden maiden viranomaisille yhteistyötä varten.
– On tapahtunut inhimillinen näppäilyvirhe, KRP:n viestinnästä kerrotaan.
Kuva ja sen lisätiedot vedettiin pois verkosta MTV Uutisten soitettua KRP:lle ja pyydettyä lisätietoja tapauksesta. Virhe ei ollut sitä ennen tullut viranomaisten tietoon.
Isä ei näe virheessä ongelmaa
MTV Uutiset soitti pojan isälle, joka kertoo kuulleensa asiasta ensimmäistä kertaa puhelimessa. Hän ei kuitenkaan ole pahoillaan tapahtuneesta.
Isä kertoo, että kyseessä on lapsikaappaus, ja kertoo lapsen äidin kaapanneen kaksi vuotta sitten.
Hän kertoo antaneensa kuvat KRP:lle. Hän ei tarkemmin tiennyt käyttötarkoituksesta, mutta halusi luonnollisesti tehdä kaikkensa pojan saamiseksi.
– Jos löytäisin Interpolin sivuilta kuvan, niin en nostaisi mitään meteliä, jos olisivat pitäneet tarpeellisena. En olisi kyseenalaistanut, hän toteaa.


