Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaista tuulenpuuskista – sunnuntai palvelee monenlaisen sään ystävää: "Lapissa on lämmintä ja aurinkoista"

Etelä-Suomeen saapuu lauantaiksi sadetta, mutta Lappi on Suomen lämpimin kolkka – meteorologi kertoo enemmän 3:18
Katso viikonlopun ja alkuviikon sää: Etelä-Suomeen saapuu lauantaiksi sadetta, mutta Lappi on Suomen lämpimin kolkka

Sunnuntai tuo mukanaan hajainaisia sateita sekä voimakkaita tuulenpuuskia eri puolille Suomea. 

Ilmatieteen laitos varoittaa puuskaisesta tuulesta.

Etelä-Suomea eilen piiskannut sadealue on siirtynyt pohjoisemmaksi ja muuttunut samalla hajanaiseksi, Ilmatieteen laitos kertoo.

Hajanaisia sateita on luvassa maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

–  Odotettavissa ei ole mitään kauhean suuria määriä. Paikoin voi tulla 15 milliä, päivystävä meteorologi Jani Sorsa kertoi STT:lle lauantai-iltana.

Lämpötilat vaihtelevat sateiden mukaan. Sadealueen kohdalla ilma on viileää, kun taas poutaisilla alueilla päivälämpötilat nousevat yli 20 asteen.

–  Erityisesti Lapissa on lämmintä ja aurinkoista. Paikoin ollaan lähellä 25:tä astetta, Sorsa kertoi.

Puuskaisesta tuulesta varoitetaan sunnuntaina Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Tuulenpuuskat voivat Ilmatieteen laitoksen mukaan puhaltaa 15 metriä sekunnissa. Lauantaina vastaavia puuskia mitattiin Etelä-Suomen havaintoasemilla.

Sateista päästään loppuviikolla

Tulevan viikon sää alkaa epävakaisena. Pieniä matalapaineita liikkuu maan yli lähipäivien aikana tuoden lisää sateita.

–  Sateita tulee jollain suunnalla. Matalapaineet ovat ailahtelevaisia ja ennustettavuus hankalaa, Sorsa sanoi.

Poutaisilla alueilla voidaan alkuviikosta mitata yli 20 asteen lämpötiloja. Sateet vähenevät viikon puoliväliin mennessä.

–  Torstaina ja perjantaina voidaan etelässä olla hyvin lähellä hellelukemia, Sorsa kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat