Ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo Itämeressä. Jääpeitteinen aika on selvästi lyhentynyt. Ellei lämpenemistä saada pysäytettyä, monet lajit ovat vaarassa ja meren rehevöityminen kiihtyy.
Itämeritutkija Seppo Knuuttila harrastaa talvikalastusta. Tänäkin aamuna hän suuntasi verkoille Helsingin edustalle. Harrastuksen parissakin voi tarkkailla Itämeren tilaa, esimerkiksi ilmaston lämpenemisen vaikutuksia.
Talvikalastuskausi lyhenee koko ajan.
– Tämä on ensimmäinen talvi, jolloin joudun lopettamaan helmikuussa, koska tuossa on avovesi enää muutaman sadan metrin päässä. Kausi on lyhentynyt 90-luvulta melkein kaksi kuukautta, laskee Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.
Norssi ja made kärsivät lämpenemisestä
Lämpeneminen vaikuttaa myös kaloihin.
– Tämä norssi eli kuore, jota tänään saatiin verkoista paljon, on kylmää vettä vaativa kala. Se on yksi niistä lajeista, jotka tulevat kärsimään meren lämpenemisestä, ennakoi Knuuttila.
Muita kärsijöitä ovat esimerkiksi made ja lohikalat. Lämpenemisen ohella Itämeren vesi makeutuu ja happamoituu ja sillä on vaikutuksia moniin merilajeihin, kaloista muun muassa kampelaan ja turskaan.
– Itämeren avainlajit, rakkolevästä sinisimpukkaan, haahkaan ja turskaan, kaikkiin näihin tulee Itämeren lämpeneminen ja makeutuminen ilmastonmuutoksen seurauksena vaikuttamaan, sanoo Knuuttila.




