Ile Jokinen kertaa dramaattista pyörtymistään Radiogaalassa: "Oireet eivät olleet samoja kuin aivoverenvuodossa "

Helmiradion juontaja Ile Jokinen, 50, pyörtyi viime perjantaina Radiogaalan punaisella matolla.

Radiokonkari Ilkka "Ile" Jokinen palasi pyörtymisensä jälkeen Porvoon Taidetehtaalla juhlittuun Radiogaalaan.

– Kaikki oli hyvin jo heti pyörtymisen jälkeen. Minulla oli verenpaine alhaalla enkä ollut juonut tarpeeksi enkä syönyt mitään kevyen aamupalan jälkeen, puhelimitse tavoitettu Jokinen kertaa perjantain tapahtumia MTV:lle.

Jokinen kävi Porvoon sairaalassa oltuaan ensin tapahtumapaikan pihalla ambulanssin kyydissä tarkkailtavana.

– Lääkityksestä johtuen verenpainettani pidetään muutenkin alhaalla. Porvoon sairaalassa otettiin kaikki arvot ja kuvat, ja kaikki olivat loistavat. Se kyllä paljastui se, että kärsin vähän kuivuudesta. Sitä sitten porukalla myöhemmin naurettiin, että Radiogaalassakin joku voi kärsiä kuivuudesta, Jokinen naurahtaa.

– Alkoholista ei ollut kuitenkaan kysymys. Ei siinä vaiheessa iltaa oltu otettu kuin alkumaljat.

Ile Jokinen sai huhtikuussa 2014 aivoverenvuodon.

– Väki säikähti tapahtunutta, kun monet tietävät historiani. Ja vaikkei tietäisikään, niin kyllähän sellainen säikäyttää. Istuimme penkillä vanhan työkaverini kanssa ja juttelimme. Kesken lauseen lähti älli, Jokinen kertoo.

– Olin ihmeissäni siellä lattialla, että mitä ihmettä oikein tapahtui. Viisi-kuusi sekuntia olin kuulemma tajuttomana. Mitä tästä opimme? Muistakaa syödä ja juoda, muutakin kuin alkoholia.

Jokinen ei säikähtänyt itse tilanteessa lainkaan.

– On olemassa pieniä kikkoja, joilla pystyy itse toteamaan heti, että onko kyseessä neurologinen vai jokin muu juttu. Ei minulla ollut mitään sellaisia oireita kuin oli silloin aivoverenvuodon sattuessa, radiokonkari toteaa.

– Olo on nyt ihan ookoo. Ei tullut mitään klommoja eikä mitään. Se oli niin sanotusti pehmeä pyörtyminen. Kaveri sanoi siinä, että "osaat pyörtyessäsikin kaatua niin, ettet lyö päätäsi". Onneksi, sillä en saisi hirveästi lyödä päätäni.

Lue myös:

    Uusimmat