Ikoninen urheilukuva heräsi 22 vuoden jälkeen uudelleen henkiin – urheilujätti pani merkille hauskan yksityiskohdan

Yksi koronakevään urheiluilmiöistä on ollut urheilujätti ESPN:n tuottama, ylistetty ja kritisoitu dokumenttisarja The Last Dance, jossa seurataan paitsi Chicago Bullsin matkaa toistaiseksi viimeiseen NBA-mestaruuteensa kaudella 1997–1998 myös Michael Jordanin uraa. Vuosikymmenten takaisia tapahtumia on katsottu tv-sarjan edetessä uusin silmin.

Esimerkiksi ESPN nosti viimeisen jakson jälkeen Twitterissä esiin hauskan yksityiskohdan Fernando Medinan ikoniseksi nousseesta valokuvasta, jossa Michael Jordan upottaa ratkaisevan heiton vuoden 1998 kuudennessa finaalissa, joka sinetöi Bullsille kolmannen peräkkäisen ja kaikkiaan kuudennen NBA-mestaruuden kahdeksan vuoden aikana. Heitto oli samalla Jordanin viimeinen Bulls-paidassa.

Puoli minuuttia aiemmin Jordan oli nostanut Bullsin pisteen päähän vastustajajoukkue Utah Jazzista ja hetki tämän jälkeen riistänyt pallon omassa päässä Karl Malonelta.

Riiston jälkeen Jordan toi pallon ylös, ja kellossa oli jäljellä 17 sekuntia. Jordan pelasi sekunteja pois ja odotti oikeaa hetkeä hyökätä. Kun se tuli, hän haastoi Bryon Russellin.

Pari kolme askelta ja pysähdys. Russell menetti tasapainonsa, Jordan nousi hyppyheittoon ja upotti pallon keskelle koria. Kellossa oli viisi sekuntia, ja Bulls johti 87–86. Jazz ei enää noussut.

Juttu jatkuu Twitter-upotuksen jälkeen.

Siinä missä valtaosa utahilaiskatsojista seurasi tapahtumia lähinnä kauhunsekaisin tuntein, ESPN pani ikonisesta otosesta merkille, että eräs pieni Bulls-lippikseen sonnustautunut poika on noussut seisomaan ja nostanut kätensä päänsä päälle. Poika pitää pystyssä kuutta sormea, kuudennen mestaruuden merkiksi.

– Katsokaapa tarkemmin tätä poikaa, ESPN kirjoittaa tviitissään.

Poika luotti Jordaniin vähintään yhtä tukevasti kuin tämän joukkuekaverit. Tämä ilmenee siitä, että pojan kädet ovat pystyssä, vaikka Jordanin heitto on vasta ilmassa.

– Minun tarvitsi vain olla siinä. Tiesin hänen heittävän korin. Hän ei syöttäisi palloa. Paskat John Paxsonista tai Steve Kerristä. Oli hänen vuoronsa, Dennis Rodman muistelee ja viittaa Bullsin aiempia mestaruuksia ratkaisseisiin pelaajiin.

Kaikkein tarkkasilmäisimmät ovat panneet Medinan otoksesta merkille myös toisen mestaruuksiin viittaavan yksityiskohdan: pelikellossa on jäljellä 6,6 sekuntia.

Jordan lopetti uransa Bullsissa kuudenteen mestaruuteensa, mutta palasi NBA-parketeille vielä myöhemmin osittain omistamansa Washington Wizardsin riveissä. Jordan edusti Wizardsia vuosina 2001–2003, ja tuolloin häntä vastaan pääsi pelaamaan myös Hanno Möttölä, joka pelasi Atlanta Hawksissa vuosina 2000–2002.

Lue myös:

    Uusimmat