Iina Kuustonen oppii koko ajan uutta "Kingi-koiransa" Kromin kanssa.
Näyttelijä Iina Kuustonen on saanut talven aikana tutustua Kingi-ohjelman myötä shetlanninlammaskoira Kromiin. Kromi esittää Kuustosen Kingi-kilpailijan, ahvenanmaalaisen kennelyrittäjän Tove Hanssonin, Pikku Myy -nimistä koiraa.
– Se on todella kärsivällinen minun suhteeni. Vaikka en ymmärrä koirista mitään, niin siellä se juoksee kiltisti agility-radalla perässäni. Voisi sanoa, että se opettaa minua, Kuustonen kertoo yhteistyöstä.
Kuustosen mukaan koira on alusta asti suhtautunut innokkaasti Kingi-rooliinsa.
– Se on viihtynyt lavalla todella hyvin, hän iloitsee.

Ensimmäinen Kingi-lähetys nähtiin lauantaina, ja tällä hetkellä näyttelijät valmistautuvat täysillä seuraavaan koitokseen. Kuustosen mukaan näyttelijät tuntevat toisensa niin hyvin ja porukassa on niin hyvä henki, että välillä naurussa on kuvausten aikana pitelemistä.
– Suorassa lähetyksessä ollaan niin veitsen terällä, ja mitä vain voi tapahtua. Sitten kun vielä vastassa häröilevät nämä tutut tyypit, niin välillä on vaikeaa pitää naama peruslukemilla. En pystynyt ekassa lähetyksessä aina katsomaan vastanäyttelijöitä silmiinkään, Kuustonen naurahtaa.

