IIHF peruutti jääkiekon arvoturnauksia – Rene Fasel: "Ei käytännöllistä pyytää sitä"

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus päätti keskiviikkona perua muutamia kauden 2020-2021 arvoturnauksia. 

Koronavirusepidemian aiheuttamaan leikkuriin joutuivat alle 20-vuotiaiden miesten alempien divisioonien turnaukset. MM-turnauksen pääsarja, jossa myös Suomi on mukana, pyritään kuitenkin järjestämään suunnitelmien mukaan Kanadassa ensi vuodenvaihteessa. 

Lisäksi alle 18-vuotiaiden naisten kaikkien tasojen MM-turnaukset on päätetty perua, ja tuleville olympiakarsinnoille etsitään uusia pelipäiviä. 

IIHF:n hallitus teki päätöksensä asiantuntijaryhmän suositusten pohjalta. 

– Ei ole käytännöllistä pyytää alemman tason kisaisänniltä järjestää turnausta "kuplassa", sillä monet niistä ovat jo muutenkin taloudellisesti tiukoilla koronapandemian takia, IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel totesi tiedotteessa

Fasel kertoi IIHF:n hallituksen harkitsevan myös apurahaston perustamista, minkä tarkoituksena olisi auttaa peruttujen turnausten järjestä- ja osanottajaliittoja.  

IIHF:n hallituksen istunnossa on tarkoitus keskustella myös Valko-Venäjän kelpoisuudesta järjestää ensi kevään miesten MM-turnaus.

Lue myös:

    Uusimmat