Archie Cruz kommentoi Iltalehdelle koiransa vointia.
Iida Vainio kertoo Instagramin tarinat-osiossa, että hänen koiransa oli hoidossa ystävällään Kalasataman palaneessa kerrostalossa.
Lue lisää: Helsingin Kalasataman hurja kerrostalopalo sai alkunsa kaasugrillistä
Vainio kertoo olleensa itse hotellissa perheenjäsenensä kanssa tapahtumien aikaan.
– Koira oli parhaalla kaverillani hoidossa, kun yhtäkkiä heidän talonsa syttyi palamaan. Savua oli kaikkialla, mä paniikissa viestittelen ystävälleni ja saan kuvia savun keskeltä – siinä hetkessä luulin oikeasti menettäväni heidät, Vainio kirjoittaa.
Vainio julkaisi kuvan koirastaan makaamassa pedillä. Hänen mukaansa koira on kunnossa. Vainio sanoo olevansa "älyttömän kiitollinen siitä, että kaikki selvisivät".
Näin Archie Cruz kommentoi
Iltalehti tavoitti Vainion puolison Archie Cruzin, oikealta nimeltään Arttu Kuosmasen. Hän kertoi puolita päivin sunnuntaina koiran voivan hyvin.
Koira on viettänyt yön Vainion kanssa hotelli Kämpissä. Kuosmasen kertoi Iltalehdelle koiran saaneen henkilökunnalta herkkuja ja luksuspedin.
Iltalehden mukaan Kuosmanen ja Vainio asuivat samassa talossa aikaisemmin. Palo syttyi kuitenkin eri rapussa, eikä Kuosmasen käsityksen mukaan levinnyt heidän vanhaan asuntoonsa.
Tulipalo Kalasatamassa Leonkadulla sijaitsevassa kerrostalossa syttyi lauantai-illalla noin yhdeksän aikaan. Poliisin mukaan palo syttyi mahdollisesti neljännen kerroksen parvekkeella olleesta kaasugrillistä. Syttymissyyn tutkintaa jatketaan edelleen.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä yleisvaaran tuottamisena, mutta nimike voi muuttua esitutkinnan edetessä.

