Iholla: Johanna pohtii afrikkalaisia juuriaan

Johanna on puoliksi tansanialainen.AVA
Julkaistu 28.02.2013 22:25(Päivitetty 05.03.2013 07:50)

Iholla-sarjan 29. jaksossa maanantaina 4.3. Johanna pohtii kasvatustaan ja sitä, miten hänen afrikkalaiset juurensa ovat vaikuttaneet häneen.

Paljon puhuttavassa Iholla-sarjassa 4.3. Johanna muistelee tiukkoja sääntöjä, joita hänelle asetettiin lapsena. Omalle lapselleen Johanna ei ole ollut yhtä tiukka.

– Isäni on ollut ankara, tosi ankara. En esimerkiksi koulun jälkeen saanut olla kavereiden kanssa kun vasta silloin kun kello löi neljä. Muistan vieläkin kun aina odotin sitä, että kello on 16:00. Siihen asti piti tehdä läksyjä, Johanna kertoo jaksossa.

Johanna on puoliksi tansanialainen.AVA

Puoliksi tansanialainen Johanna ei ole koskaan kokenut olevansa muuta kuin suomalainen. Afrikkalainen tausta ei näkynyt erityisellä tavalla hänen lapsuudenkotinsa arjessa.

– Jotenkin minusta tuntuu, että ei meidän perheessä afrikkalaisuus tai tansanialaisuus mitenkään korostunut. Koen olevani ihan täysin suomalainen ja se on jännä miten sitä välillä ihan havahtuu, jos joku vaikka kysyy, että mistä juureni ovat, Johanna kertoo.

Tykkää Iholla-sarjasta Facebookissa!

IHOLLA nähdään AVA-kanavalla maanantaista torstaihin klo 22.

Tutustu Iholla-naisiin

Iholla-naiset paljastivat miksi lähtivät mukaan ohjelmaan

Suomalaiset kertovat: Hän on Iholla-sarjan kiinnostavin nainen


AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: AVA

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle