”Ideologinen työtön” Ossi syyttää mediaa virheellisistä väitteistä: ”Olen kyllä hakenut töitä”
Ossi Nyman haluaa korjata Huomenta Suomessa joitain ”ideologisesta työttömyydestään” esitettyjä väitteitä, joita hän sanoo virheellisiksi. Hän on sanojensa mukaan kyllä hakenut töitä eikä pidä itseään työttömänä edes tällä hetkellä.
”Ideologiseksi työttömäksi” Helsingin Sanomien haastattelussa kutsuttu Ossi Nyman sanoo Huomenta Suomi -lähetyksessä, etteivät kaikki hänestä mediassa esitetyt väitteet pidä paikkaansa.
Hän kertoo, että on ensinnäkin hakenut töitä viime vuosien aikana.
– En ole saanut Työkkäristä ainuttakaan työpaikkatarjousta, vaan ainoastaan harjoitteluja, Nyman sanoo.
– Voisin ottaa vastaan sellaista työtä, joka tapahtuu aamulla ja kestää muutaman tunnin niin, että ehdin myös kirjoittaa ja jää vähän aikaa itselle.
Toisaalta Nyman ei miellä itseään työttömäksi vaan kirjailijaksi. Koko kohu syntyi romaanista, jota hän on työstänyt 13 vuotta.
– En ole mielestäni työtön, vaikka olenkin työttömyyskorvauksella joutunut elämään. Seuraava kirja on jo työn alla.
Nyman myöntää, etteivät kaikki puheet ideologisesta työttömyydestä ole kuitenkaan täysin tuulesta temmattuja. Maassa on paljon enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja ja kun joku jää kuitenkin ilman työtä, on Ossin mielestä parempi, että se on henkilö, jota työttömyys ei ahdista.
– Oon ihan tyytyväinen tilanteeseen ja pystyn elämään työttömänä. En jää toimettomaksi, Nyman selittää.
– Työ ei ole kaikki, mitä elämässä on, vaan sille täytyy keksiä muutakin sisältöä. Työtä ei ole enää tarjolla ja se vähenee koko ajan.
Koska työ vähenee, sen pitäisi Nymanin mukaan olla vapaaehtoista ja kansalaispalkka olisi hänen mukaansa hyvä tapa taata toimeentulo.
– Ihmiselle pitäisi antaa vapaus valita, meneekö töihin vai ei. Olemme maailman rikkaimpia valtioita, joten varmasti rahaa riittää.
Nymanin haastattelut ovat aiheuttaneet valtaisaa närkästystä ja somemyrskyn. Nyman myöntääkin pelkäävänsä haastattelujen vaikutuksia.
– Siitä olen peloissani, että muut työttömät nähdään näin. Ehkä se tulee tässä selväksi, että itse en kuulu niihin kunnon ihmisiin.
Uusimmat
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
Lataa lisää