Iäkäs pariskunta pääsi ulos palavasta paritalosta naapurien avustamana

Kaarinassa syttyi aattoyönä tulipalo paritalossa, minkä seurauksena rakennuksen toinen asunto jää asuinkelvottomaksi, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitos STT:lle.

Vuonna 2008 rakennetun talon toinen asunto oli tulessa, kun pelastuslaitos pääsi kohteeseen. Palo oli saatu yöllä rajattua kyseiseen huoneistoon, mutta sammutustyöt olivat vielä käynnissä aamuyöstä kello neljän jälkeen.

– Nyt revitään vähän kattopeltejä pois, että päästään yläpohjaan kiinni, päivystävä palomestari Marko Ahtikivi kuvaili tilannetta.

Ahtikivi arvioi, että sammutustöissä menee aamuun saakka. Palavasta asunnosta ei saada hänen mukaansa enää asuinkelpoista, mutta toinen asunto saataneen säästettyä.

Palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja. Palavassa asunnossa asui iäkäs pariskunta ja heidän koiransa. Kolmikko oli päässyt ulos naapurin avustuksella jo ennen kuin pelastuslaitos oli päässyt paikalle.

– He ovat nyt naapurissa evakossa. Sosiaalitoimi järjestää heille majoitusta parhaillaan. Sairaalahoitoa he eivät vaadi, Ahtikivi kertoi.

Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta tuli lauantaina alkuyöstä puoli kahden aikoihin.

Lue myös:

    Uusimmat