Osa asukkaista evakuoidaan yöksi savuvahinkojen takia.
Seinäjoella on palanut kerrostalon huoneisto. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan asunto tuhoutui täysin, ja palo levisi myös vesikatolle. Pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että henkilövahinkoja ei ole tullut.
Pelastuslaitos kertoi MTV Uutisille puoli kahdeksan jälkeen illalla, että palo on nyt sammutettu.
Yksi henkilö on viety jatkohoitoon, koska hän on hengittänyt savua. Mistään sen vakavammasta ei päivystävän palomestarin mukaan ole kyse.
Yksi asunto tuhoutui täysin, ja saman rapun asuntoihin aiheutui voimakasta savuhaittaa ja vesivahinkoa.
Päivystävän palomestarin mukaan noin viisi ihmistä joutui kolmesta asunnosta evakkoon. Heille sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa tilapäistä asumista.
Muut asunnot ovat täysin asuttavissa, vaikka niissä voi esiintyä lievää savunhajua.
Lähialueelle ei aiheutunut palosta vaaraa.
Yle kertoo, että paikalla on ollut useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja ambulansseja. Myös lääkärihelikopteri laskeutui alueelle.
Juttua päivitetty 11.6. kello 19.49 tuoreilla tiedoilla.

