Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut poliisi Heidi Foxell joutui jälleen tehohoitoon: "Käytiin todella lähellä valon rajaa"

Heidi Foxell polkee käsipolkupyörällä Vantaalta Porvooseen 2:25

Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 loukkaantunut poliisiharjoittelija Heidi Foxell on kamppailut loukkaantumistaan ja sairauksiaan vastaan yli kuusi vuotta. Hän palasi toissa päivänä kotiin sairaalasta, jonne hän joutui sairastumisen takia.

Video: Foxell rullasi viime vuoden toukokuussa käsipolkupyörällä Vantaalta Porvooseen ystävänsä ja kollegansa Tuomans Pelkosen kanssa.

Kaksi viikkoa sitten Heidi Foxell makasi kotinsa sohvalla huonovointisena. Hän ajatteli kärsivänsä kipulääkkeiden vieroitusoireista ja soitti äidilleen, jolla hänen lääkkeensä olivat.

Äidin tullessa hänen asunnolleen Foxell ei jaksanut edes nousta sohvalta ja hänen hengityksensä oli heikkoa. Kipulääkkeetkään eivät auttaneet.

– Tajusimme, ettei kyse ole vieroitusoireista vaan jostain ihan muusta. Soitimme ambulanssin ja sitten en muista muuta.

Hoitajat tulivat paikalle ja ensiavun jälkeen matka jatkui suoraan Meilahden sairaalan teho-osastolle. Foxell ja hänen äitinsä olivat päätelleet aivan oikein, etteivät kyseessä olleet vieroitusoireet. Hänellä oli verenmyrkytys.

– Käytiin taas todella lähellä valon rajaa, oli pelottavan lähellä. Täytyy taas kiittää ensihoitajia nopeasta toiminnasta.

”Hoitovirhe on ehkä pahempi asia kuin ampuminen”

Vuonna 2012 aseistautunut mies ampui Hyvinkäällä rakennuksen katolta ihmisiä, jonka seurauksena kaksi ihmistä kuoli ja seitsemän ihmistä haavoittui. Näiden haavoittuneiden joukkoon lukeutui myös poliisiharjoittelija Foxell.

Ampumisen seurauksena Foxelille tehtiin yli 50 leikkausta ja lopulta hän alkoi voida paremmin. Vuonna 2014 häntä kohtasi toinen vastoinkäyminen.

Vatsaan ammutun poliisiharjoittelijan suolistosta oltiin ottamassa kuvia sairaalassa, mutta anestesialääkäri ei ollut tutustunut hänen tapaukseensa tarpeeksi hyvin, eikä hän saanut tarpeeksi nukutuslääkettä.

– Kun ne lähtivät työntämään kameraa suuhuni, oksensin suun täyteen ja kaikki meni keuhkoihin.

Tämän seurauksena Foxell sai selkäydinvamman ja hän joutui pyörätuoliin.

– Hoitovirhe on ehkä pahempi asia kuin ampuminen. Se ei ole tahallinen teko, mutta tahaton tyhmä virhe, joka oltaisiin voitu välttää. Ja se vaivaa, ettei minulta ikinä pyydetty anteeksi.

Foxell haki hoitovirheen tiimoilta korvauksia, jotka ovat menneet läpi ja ovat jo Foxellin tilillä.

– Ei kyse ole miljoonista eikä raha korvaa kävelykykyä, mutta kyllä se tuo pientä lohdutusta. Ja että hoitovirhe on myönnetty.

"Ei auta muu kuin taistella"

– Rankkaa on ollut, mutta ei muu auta kuin eteenpäin meneminen ja taisteleminen. Haluan elää, mennä ja tulla niin kuin nuoren 30 pitääkin. Ei auta jäädä murehtimaan asioita.

Foxell on saanut paljon tukea äidiltään, poliisiyhteisöltä, Vaasassa asuvilta kavereiltaan, joiden kanssa hän pelasi ennen jalkapalloa sekä opettajiltaan ja kurssikavereiltaan.

Hän oli aloittanut opiskelut Tampereen poliisiammattikorkeakoulussa vuodesta 2011 lähtien, mutta opinnot keskeytyivät Hyvinkään onnettomuuden jälkeen.

Kouluun hän palasi tänä keväänä, mutta hänelle diagnosoitiin leukemia, joten kouluun paluu viivästyi hieman. Hänellä on jäljellä noin puolet tutkinnostaan, jota hän suorittaa loppuun Vantaalta käsin etänä.

– Opettajat tukevat minua todella hyvin. Muutama heistä käy täällä Vantaalla, käydään syömässä ja pidetään muutenkin yhteyttä.

– Suurin unelmani on nyt valmistuminen ja teen kaikkeni sen eteen, että onnistun siinä. Ei auta muu kuin taistella tie elävien kirjoihin ja pyrkiä tavoittelemaan unelmia ja tehdä poliisin töitä.

Kotona seuraa pitää kreikkalaisen jumalan mukaan nimetty koira

Koulun lisäksi Foxell työskentelee Vantaan poliisilaitoksella toimistotöissä. Samoja töitä hän haluaisi tehdä vielä valmistumisen jälkeen.

– Kentälle olen aina halunnut ja haluaisin vieläkin, mutta sinne ei ole nyt mahdollisuutta mennä.

Foxell on nyt toipunumassa kotonaan verenmyrkytyksestä ja koulua sekä töitä on tarkoitus jatkaa levon jälkeen.

– Kotona on ihana olla – varsinkin kun pääsi katsomaan puolivuotiasta pikkuhauvaa, Foxell kertoo.

Kyseessä on hänen valkoinen koiransa Nox, joka on saanut nimensä kreikkalaisen yön jumalattaren mukaan.

– Se tarkoittaa, että Nox on minun valopilkkuni yössä.

Foxell haluaa kiittää kaikkia tukijoitaan ja esimerkiksi Instagram-seuraajiaan, joilta on saanut paljon tsemppaavia viestejä. Hän korostaa tuen tärkeyttä jaksamisen kannalta.

Lue myös:

    Uusimmat