Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi vaalipäivän jälkeen saapuneiden äänten käsittelystä

Häviöllä olleiden presidenttiehdokkaiden reaktiot eroavat toisistaan Yhdysvalloissa – vertaa itse 1:42
Häviöllä olleiden presidenttiehdokkaiden reaktiot eroavat toisistaan Yhdysvalloissa – vertaa itse

Yhdysvaltain korkein oikeus on hylännyt Pennsylvanian republikaanien pyynnön keskeyttää välittömästi niiden presidentinvaalien äänien laskeminen, jotka ovat saapuneet vaalipäivän jälkeen.

Sen sijaan oikeuden tuomari vahvisti osavaltion oikeusistuimien jo aikaisemmin tekemän päätöksen, jonka mukaan vaalipäivän jälkeen saapuneet äänet on pidettävä erillään muista äänistä. 

Korkeimman oikeuden on määrä käsitellä asiaa vielä uudelleen istunnossaan, johon osallistuvat kaikki tuomarit. Päätös saattaa olla luvassa jo lauantaina.

Republikaanit ovat jo kuukausia yrittäneet kumota osavaltion päätöstä, jonka mukaan kaikki sellaiset postiäänet, jotka saapuivat perjantaihin mennessä, lasketaan mukaan. Aikaisemmin takarajana oli itse vaalipäivä.

Osavaltion oikeusistuimet eivät kuitenkaan hyväksyneet pyyntöä, minkä jälkeen republikaanit valittivat liittovaltion oikeusistuimeen.

–  Pennsylvanian tulos saattaa ratkaista Yhdysvaltain seuraavan presidentin, ja on epäselvää, pitävätkö kaikki piirikunnat myöhään saapuneet äänestysliput erillään, republikaanit sanoivat vetoomuksessaan korkeimpaan oikeuteen.

Vaalimatemaatikkojen mukaan oikeuden päätös saattaa lopulta osoittautua täysin merkityksettömäksi, sillä demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin johto Pennsylvaniassa on niin suuri, ettei tilanne muuttuisi, vaikka oikeus päättäisi hylätä vaalipäivän jälkeen saapuneet äänet.

Joe Bidenin kannattajat jo juhlivat Pennsylvaniassa – katso MTV:n kirjeenvaihtajan tuore raportti paikan päältä 1:17
Joe Bidenin kannattajat jo juhlivat Pennsylvaniassa – katso MTV:n kirjeenvaihtajan tuore raportti paikan päältä.

Lue myös:

    Uusimmat