Keski-Suomen käräjäoikeuden tuore ratkaisu kertoo omaa kieltään huumerikollisuuden kannattavuudesta.
Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut pitkät vankeustuomiot ammattimaista huumekauppaa ja huumeiden kasvatusta harjoittaneelle joukolle.
Oikeus käsitteli elokuun 2023 ja elokuun 2024 välillä tapahtuneita törkeitä huumausainerikoksia, joista syytettiin kolmea miestä ja yhtä naista. Syyttäjän mukaan nelikko oli viljellyt laittomasti kannabista ja myynyt sitä huomattavia määriä. Kannabiksen lisäksi he myivät ja levittivät huomattavan määrän psilosybesieniä ja sienillä ja kannabiksella terästettyä suklaata ja kahvia.
Kaksi heistä oli hankkinut toimintaa varten Joutsassa sijaitsevan kiinteistön, jonka he ostivat yrityksen nimiin. Huumeiden myyntiä varten taas luotiin oma brändi.
Syyttäjän mukaan huumausaineiden pakkaamiseen käytettyihin materiaaleihin oli kiinnitetty huomiota: pakkauksissa oli ollut brändin logo ja tuoteselosteet. Huumeiden pakkaamista ja postittamista varten heillä oli naisen nimellä vuokrattu toimistohuone Palokassa ja asunto Jyväskylässä.
Asiakaspalvelua Telegramissa
Joukkio myi huumeita neljällä eri TOR-verkon myyntialustalla ja pyöritti asiakaspalvelua Telegram-sovelluksessa. Myynti tapahtui virtuaalivaluuttoja, bitcoinia ja moneroa käyttämällä. Lisäksi he yrittivät piilottaa huumeista saatuja rahoja monimutkaisten järjestelyjen kautta.
Kaikkiaan nelikon käsien kautta myytiin yhteensä lähes 7 kiloa kannabista, 760 grammaa sieniä ja yli 400 terästettyä suklaalevyä. Näistä joukkio sai yli 110 000 euron tuotot.
Joukkion jäätyä kiinni poliisi takavarikoi kiinteistöiltä yli 10 kiloa kannabista, lähes kilon sieniä ja yli 1,3 grammaa huumesuklaata. Tavaran arvo oli arviolta jopa 175 000 euroa.