Huumekuski kaahaili silmitöntä vauhtia Janakkalassa – epäillään aiheuttaneen aiemmin jalankulkijan loukkaantumisen Riihimäellä

Kanta-Hämeessä kaahasi maanantaina auto, jonka poliisi epäilee olleen osallisena jalankulkijan loukkaantumiseen johtaneessa turmassa.

Poliisipartiota vastaan tuli puolenpäivän aikaan Janakkalassa Kolmostiellä auto, jonka nopeudeksi mitattiin 156 kilometriä tunnissa. Poliisin mukaan kuljettajana oli parikymppinen, sekavalta vaikuttanut nainen, jolle tehty huumepikatesti oli positiivinen.

– Kyseisen auton epäillään myös olleen osallisena liikenneonnettomuudessa Riihimäellä hetkeä aikaisemmin. Liikenneonnettomuudessa oli loukkaantunut jalankulkija, poliisi tiedotti tiistaina.

Poliisilla ei ole tarkempaa tietoa jalankulkijan vammoista. Hämeen poliisista kerrottiin, että jalankulkija on vähän päälle kolmikymppinen nainen.

Autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä vammantuottamuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat