Elinkautista vankeusrangaistusta istuneen Raimo Anderssonin surma paljastui viime lauantaina ja MTV Uutiset kertoi tapauksesta tuoreeltaan. Volkan Unsalin murhasta tuomittu ja vuosia vankilassa ollut Andersson oli vankilomalla, kun hänet surmattiin.
Epäilty henkirikos tapahtui Vantaan Viinikkalan kaupunginosassa viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Poliisin tietojen mukaan uhri ja epäilty olivat asunnossa kahdestaan rikoksen tapahtuessa Voudintiellä.
MTV:n Rikospaikka-ohjelma kertoi eilen, että Anderssonin taposta epäillään 1990-luvun lopussa kolmoismurhasta tuomittua, nyt 48-vuotiasta Veli Matti Huohvanaista.

Huohvanainen ampui syyskuun 22. päivä vuonna 1999 kaksi ihmistä Vantaalla ja surmasi kolmannen teräaseella pakomatkallaan.
Poliisi esitti häntä vangittavaksi tänään ja vaatimusta käsitellään huomenna perjantaina Vantaan käräjäoikeudessa.
Anderssonin surman motiivista ei ole tietoa, joskin Rikospaikassa arveltiin, että tappo rikosnimikkeenä sulkisi esimerkiksi koston motiivina pois. Poliisi on ollut vaitonainen tekotavasta.

