Huippumalli ja Miss Suomi neuvovat naisia: Meikatkaa rohkeammin!

Suomalaiset naiset eivät kuulu meikkien suurkuluttajiin, vaan arvostavat luonnollisuutta ja panostavat mieluummin ihonhoitoon kuin meikkaamiseen. Kaksi suomalaista kauneuden ammattilaista kertovat oman mielipiteensä suomalaisten naisten tavoista meikata ja antavat vinkkejä.

Suomalaiset naiset ovat vaatimattomia ulkonäkönsä suhteen. He arvostavat luonnollisuutta, eivätkä pidä melua itsestään. Meikkaamisessa he kangistuvat usein vanhoihin kaavoihin ja ovat turhankin varovaisia. Kaksi suomalaista kauneuden ammattilaista kertovat näkemyksensä suomalaisen naisen meikkaamisesta ja muistelevat omia meikkimokiaan.

Leikkimielisyyttä peliin

Vuoden 2000 Miss Suomi Suvi Tiilikainen (os. Miinala) on työnsä puolesta saanut seurata aitiopaikalta kauneuden maailmaa. Mallina töitä tehneen ja nykyisin meikkitaiteilijana toimivan Tiilikaisen mielestä suomalaisia naisia yhdistää tietynlainen varovaisuus meikkaamisessa.

– Suomalaiset naiset eivät oikein uskalla kokeilla uusia juttuja. Varovaisuus ei ole huono juttu, mutta naisten pitäisi kiinnittää täällä enemmän huomiota raikkaaseen yleisilmeeseen.

Malli ja juontaja Anne Kukkohovi on samoilla linjoilla Tiilikaisen kanssa.

– Suomalaiset naiset ovat hyvin vaatimattomia. Meikkaamista pidetään turhamaisena.

Suomen Huippumalli haussa -sarjan juontaja on ammattinsa puolesta kiertänyt paljon maailmaa ja mainitsee etteivät suomalaiset naiset panosta ulkonäköönsä samalla tavalla kuin ulkomaalaiset kanssasisarensa.

– Kaipaisin suomalaisilta naisilta vähän enemmän leikkimielisyyttä ja rohkeutta. Jos tulossa on juhlat, niin meikkiä on syytä kokeilla ennen tärkeää iltaa, jotta vältytään yllätyksiltä, Kukkohovi vinkkaa.

Kaikkea on kokeiltu

Molemmat naiset kertovat, että meikkaaminen on vuosien saatossa muuttunut hyvinkin paljon. Mokia on sattunut molemmille, mutta niistä on selvitty huumorilla.

– Itselläni meikkaaminen on selkeästi vähentynyt ja kaikin puolin rauhoittunut. Tietynlaista tasapainoa on tullut peliin. Missiaikoina oli tummat kulmat, tumma silmämeikki ja tummat huulet. Liikaa kaikkea, Tiilikainen naureskelee.

Vapaa-ajalla kauneuden ammattilainen luottaa luonnollisuuteen: Kotona tulee oltua ilman meikkiä, eikä kauppaankaan lähdetä täydessä tällingissä.

– Jos yhdellä tuotteella pitäisi pärjätä, niin se olisi concealer (peitevoide, peitepuikko) peittämään tummat silmänaluset ja pienet ihovirheet.

Aikaisemmin Art Directorina mainostoimistossa työskennelleelle Kukkohoville visuaalisuus on hyvin tärkeää, ja hän kertoo olleensa aina hyvin kiinnostunut kauneudesta.

– Oma meikkaaminen on jalostunut vuosien saatossa, mutta kaikkea on tullut kokeiltua, huippumalli sanoo ja muistelee malliaikojaan Japanissa.

– Siihen aikaan markkinoilla oli pelkästään punapohjaisia meikkivoiteita, ja kun sitten Japanista löysimme keltapohjaisen meikkivoiteen, niin meni kokeilut vähän överiksi. Naiset usein unohtavat hyvän meikkipohjan tärkeyden. Melkeinpä pitäisi olla kaksi eri sävyistä meikkivoidetta, mitä voi sekoitella keskenään. Näin löytyy itselle täydellinen sävy, Kukkohovi neuvoo.

Jos naisen pitäisi valita yksi meikkituote, olisi se ripsiväri.

– Ehdottomasti lähtisin korostamaan silmiä, jos yhdellä pitäisi pärjätä.


Kuvat: Katri Koskinen, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat