Huima voittopotti yllätti täysin suomalaisen golfsensaation: "Ai se oli noin paljon?"

Sami Välimäki osoitti kylmähermoisuutensa uransa kuudennessa golfin Euroopan kiertueen kilpailussa. 21-vuotias suomalainen ratkaisi Omanin kilpailun voiton kolmannella jatkoreiällä kautta aikain nuorimpana suomalaisena voittajana Euroopan kiertueella.

MTV Urheilu tavoitti Välimäen haastatteluun pian Omanin kilpailun ratkeamisen jälkeen.

Välimäki ei heti kilpailun jälkeen ollut täysin selvillä saavutuksensa suuruudesta. Tieto noin 260 000 euron voittopotista tuli Välimäelle yllätyksenä.

– Ai se oli noin paljon. En tiennyt yhtään, minkä verran on tullut. Hyvä summa se on, eiköhän sillä saada kausibudjetti kasaan.

Välimäen kausibudjetti on 100 000 euron luokkaa, joten voittopotti turvaa kilpailemisen pitkäksi aikaa. Voitollaan hän ansaitsi myös pelioikeuden Euroopan kiertueelle kahdelle tulevalle kaudelle.

– Ihan mahtava fiilis, nyt kun vähän olen kerennyt miettiä, mitä tässä tapahtui. Nyt on työpaikka seuraavaksi kolmeksi vuodeksi melkein. Iso juttu siinä mielessä.

"Sitten nautin uusinnasta"

Välimäki nosti itsensä uusintaan huikealla pitkällä putilla. Etelä-Afrikan Brandon Stone oli jo ehtinyt tuulettaa villistä tovia aiemmin oman birdie-putin upottua kuppiin.

– Nautin siitä tilanteesta. Tiesin, että se putti tosi usein menee. Ajattelin, että katsotaan pystynkö laittamaan oikealla vauhdilla. Kun se lähti ja alkoi lähestyä reikää, tiesin että nyt menee ja päästään uusintaan, Välimäki kertasi kisan ratkaisuhetkiä.

– Sitten nautin uusinnasta. Onneksi se kääntyi meikäläiselle. Onneksi kolmannella pystyin naulaamaan pelin poikki.

Välimäki upotti ratkaisevan par-putin kolmannella uusintareiällä, kun Stone oli epäonnistunut omassa yrityksessään. Nokialainen luuli omankin puttinsa lipuvan vasemmalta ohi.

– Lyhyessä ajassa, minkä putti kestää, tuntui että se menee ohi. Mietin, että tässäkö koko homma kaatuu seinille. Mutta se meni sisään, en tiedä miksi, sen ei olisi pitänyt mennä.

Välimäki kertoo pelinsä kulkeneen hyvin jo pari viikkoa sitten, kun hän pelasi Australiassa Euraasian kiertueella ja sijoittui seitsemänneksi. Silti Omanin kisan ensimmäinen kierros sujui heikosti, kun Välimäki pelasi tuloksen 74.

– Ensimmäinen kierros oli jotenkin erikoinen, liian jännittynyt tai jotain. Menimme sen jälkeen rangelle. Sen jälkeen lyönti on toiminut kuin timantti ja myös puttaaminen oli hyvää viikonlopun.

Välimäki uskoo Omanin voiton helpottavan menestymistä jatkossa.

– Eiköhän tästä saa hyvän buustin, kun tietää, mitä pystyy tekemään ja pystyy voittamaan.

Suomalaisedustus kohdallaan

Suomalaisten kokonaispanos Omanin kilpailussa oli hieno. Välimäen takana Mikko Korhonen sijoittui jaetulle neljännelle sijalle ja Kalle Samooja jaetulle sijalle 30. Neljäs suomalainen Tapio Pulkkanen ei päässyt kahdelle viimeiselle kierrokselle ja oli 121:s.

Euroopan kiertueen keltanokkana Välimäki kiittelee kokeneempien suomalaisten panosta omassa viihtymisessään.

– Iso kiitos heille. He ovat ottaneet minut hyvin mukaan kuvioihin. Olemme syöneet täällä joka ilta yhdessä.

Välimäki pelasi sunnuntain neljännen kierroksen yhdessä Korhosen kanssa. Molemmat taistelivat kisan voitosta.

– Siinä mielessä aika nopeasti edennyt, että muutama vuosi sitten olin katsomassa, kun Mikko pelasi voitosta Portugalissa ja nautin siitä. Mikko oli hyvä tsemppari tänään. Aika legendaarinen tilanne.

Välimäki pelaa seuraavan kerran Qatarin Euroopan kiertueen kilpailussa 5. maaliskuuta alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat