Google on vahvistanut ostavansa aktiivisuusrannekkeita ja älykelloja myyvän Fibitin. Huhut yrityskaupasta levisivät jo ennakkoon viikko sitten.
Google ja Fitbit ovat sopineet yrityskaupasta, jossa Google maksaa Fitbitistä 7,35 dollaria osakkeelta eli yhteensä 2,1 miljardia dollaria, vajaat 1,9 miljardia euroa. Googlen tarjoama hinta on yli 70 prosenttia korkeampi kuin Fitbitin osakkeen kurssi pörssissä viime viikolla vielä ennen huhuja kaupasta. Kurssi oli jo tätä ennen saanut nostetta yleisistä myyntispekulaatioista. Fitbitin osake noteerattiin viimeksi yli 7,35 dollarissa tammikuussa 2017. Korkeimmillaan osake noteerattiin yli 47 dollarissa vuonna 2015.
Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2020 aikana sen jälkeen, kun muun muassa Fitbitin yhtiökokous ja kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet järjestelyn.
– Fitbit on ollut todellinen pioneeri alallaan ja on luonut loistavia tuotteita, kokemuksia ja elävän käyttäjäyhteisön, kommentoi Googlen laitteista ja palveluista vastaava johtaja Rick Osterloh.
– Odotamme innolla pääsyämme työskentelemään Fitbitin loistavien osaajien kanssa, ja tuomaan yhteen parhaat laitteet, ohjelmistot ja tekoälyn, sekä luomaan puettavia laitteita yhä useammille ihmisille ympäri maailman.
Yhteistyö kumppanien kanssa jatkuu
Fitbit-kaupan myötä tulossa on nyt puettavia laitteita Googlelta itseltään.
– Vuosien aikana Google on edennyt tällä saralla kumppaneiden kanssa Wear OS:llä ja Google Fitillä, mutta näemme mahdollisuuden panostaa vielä enemmän Wear OS:ään kuin myös esitellä puettavia Made by Google -laitteita markkinoille, toteaa Osterloh.
Google jatkaa kuitenkin yhteistyötä myös kumppanien kanssa.
– Google pysyy myös sitoutuneena Wear OS:ään ja ekosysteemikumppaneihimme, ja suunnittelemme työskentelevämme läheisesti yhdessä Fitbitin kanssa yhdistääksemme älykello- ja aktiivisuusrannekealustojemme parhaat puolet.
