Kahdeksanvuotias kultainennoutaja, Hugo, menehtyi myrkytykseen.
Hämeenlinnalaisen Manu Kaltin koskettavaa päivitystä on jaettu Facebookissa jo yli 6 000 kertaa. Päivityksessä Kaltti kuvailee rakkaan Hugo-koiransa nukkuneen pois 8,5 vuoden iässä.
– Ihan liian aikaisin ja yllättäen lähdit, Kaltti kirjoittaa.
8-vuotiaan kultaisennoutajan kohtaloksi koitui ilmeisesti myrkyttäjä.
– Lähdimme normaalisti pienelle iltalenkille kohti Jukolan koulua ja tarhaa. Reitin varrella Hugo oli jostain löytänyt myrkkyä. En itse huomannut tätä. Sisälle päästyämme menimme nukkumaan, Kaltti kertaa maaliskuisen lauantain tapahtumia.
Aamulla Kaltti lähti käyttämään koiraa ulkona.
– Koira oli omituisen väsynyt, eikä halunnut lenkkeillä. Palasimme sisälle, ja ajattelin, että Hugo on kipeä. Se tuntui vähän lämpöiseltä ja kuono oli kuiva. Ajattelin, että se on jotain ohimenevää ja seurailin tilannetta.
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.
Päivän mittaan Hugon olo ei kuitenkaan tuntunut paranevan, ja Kaltti huomasi, että koiran kieli ja ikenet olivat sinertävän harmaat – siis täysin poikkeavan väriset. Siinä vaiheessa mies ymmärsi, että jotain oli pahasti pielessä.
Kaltti soitti eläinlääkärille, joka sanoi välittömästi, että oireet viittaavat myrkytykseen ja koira tekee jo kuolemaa. Hugo vietiin lääkärille, jossa vahvistettiin, että kyseessä oli vakava myrkytystila, eikä Hugo tulisi selviämään edes seuraavaan aamuun.
– Siinä vaiheessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukuttaa Hugo viimeiselle matkalleen, ettei ressukan tarvitsisi kärsiä enempää.
Hugo kuoli sunnuntaina 20.3. Kaltin omana syntymäpäivänä.
Kalevi-kissa etsii koirakaveriaan
Kaltti kertoo, että monet itkut on itketty. Hugoa jäivät kaipaamaan Kaltin lisäksi tämän kumppani Heidi, sekä lapset Jere, Ida, Jaro ja Topi.
– Meidän kissakin on sitä ihan selkeesti etsinyt joka paikasta. Kun kävimme lenkillä, niin iltalenkin teimme aina kolmisin. Minä, Hugo ja Kalevi-kissa. Olimme kuulemma aika erikoisen näköinen kolmikko. Nyt olen käynyt kissan kanssa kahden. Se seuraa vierelläni kuin koulutettu koira. Se on oppinut Hugolta lenkkeilytyylinsä, Kaltti kertoo.
Kaltti kertoo ikävöivänsä koiraansa kovasti.
– Se oli niin kuin minun koirani. Kulki mukanani päivittäin lähes joka paikassa, nukkui vieressäni tai jalkopäässä. Se oli kaikille kiltti, aina iloinen, naama hymyssä häntä heiluen. Ei tehnyt kenellekään mitään pahaa, ei ihmisille eikä eläimille. Meille se oli perheenjäsen ja hyvä ystävä, paras kaveri.
Kuivin silmin tapahtuneesta ei ole selvitty.
– Silmät on märkänä – vaikka olenkin tällainen vähän karun näköinen äijä, niin kun rakkaille käy jotain tällaista, ei sille oikein voi mitään. Ihan järkyttävä ikävä on, enkä Hugoa unohda ikinä.
Ehkä toinenkin koirauhri?
Kaltin ja Hugon kulkema reitti on monen tarhalaisen ja koululaisen matkan varrella.
– Kävin tarhalla varoittelemassa myrkystä. Siellä luvattiin pistää vanhemmille ja lapsille sanaa eteenpäin ja koululle myös.
Kaltti sanoo kuulleensa, että alueella on kuollut mahdollisesti toinenkin koira myrkkyyn. Kaltti toivoo, että myrkyttäjät pysähtyisivät miettimään tekosiaan.
– Me ihmiset, jotka niiden kanssa olemme eläneet, jäämme suremaan. Meille ne ovat perheenjäseniä eivätkä vaan koiria. Ja kaikki luonnossa elävät villieläimet syövät niitä myrkkyjä myös. Ihan sairasta touhua. Ei koirat tai muutkaan eläimet täältä myrkyttämällä häviä, muutama vain.
Kaltti on saanut runsaasti tukea ventovierailta. Hugolle on haluttu lahjoittaa arkkukin.
– On tullut tolkuttoman paljon surunvalitteluja ventovierailta ihmisiltä. En osannut ajatellakaan, kuinka paljon ihmiset jakavat päivitystäni. Onneksi on vielä oikeitakin ihmisiä, jotka arvostavat ja kunnioittavat elämää.
Kaltti teki tapauksesta rikosilmoituksen, mutta hänen mukaansa poliisista ei käyty tutkimassa maastoa tai reittiä tarhan ja koulun vieressä.
– Olisihan niiden pitänyt edes käydä katsomassa, onko sitä myrkkyä lisää, pettynyt Kaltti toteaa.
Uusimmat
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
Lataa lisää